Mielakassa ei lasketella tulevanakaan talvena
Mielipide: Kymenlaakson Sähkön hallitus on kuin menneiltä vuosikymmeniltä
Karhulan koulukeskus on edennyt harjannostajaisvaiheeseen
Lautakunta hyväksyi esityksen Kouvolan kirjastoverkosta
Mielipide: Mistä STEA-leikkauksissa oikeasti on kyse?
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Sivustakatselijasta täyspäiväiseksi urheilijaksi
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Kouvolaan uusi kaksipäiväinen kesäfestivaali
Pyhtään Saaristomarkkinoilla 8 000 kävijää
70 vuotta tukea, tietoa ja yhdessä kulkemista
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Mielipide: Kaakkoinen Suomi tarvitsee erityishuomiota
Kotka sai jälleen ikävän viestin MM Kotkamillsin sahan lopettamispäätöksen muodossa. Tämä on jo toinen merkittävä isku alueemme metsäteollisuudelle. Olemme syvästi pahoillamme työnsä menettävien puolesta. Vaadimme maan hallitukselta vihdoinkin vahvaa huomiota alueemme tulevaisuuden turvaamiseksi. Suomen kahtiajakautuminen on pysäytettävä.
Venäjän Ukrainaa vastaan käymän sodan vaikutukset Kotkaan ja koko Kaakkois-Suomeen ovat merkittävät. Metsäteollisuuden raaka-aineen saatavuudesta johtuva hinnan nousu sekä erilaisten sanktioiden vaikutukset elinkeinoihin heikentävät tilannettamme nopealla vauhdilla. Työpaikkojen menetykset koskettavat aina kipeästi yksittäisiä ihmistä ja perheitä sekä heikentävät alueen kokonaistalouden tilaa.
Tarvitsemme laajamittaisia ponnisteluja uusien elinvoimaa lisäävien hankkeiden, kuten akkuteollisuuden investointien, toteutumiseksi alueelle. Kotka tekee kaiken voitavansa, mutta tarvitsee myös maan hallitukselta rahoitusta hankkeiden vaatimien tarpeiden toteuttamiseksi. Lisäksi on tärkeää, että työnsä menettäneiden koulutusmahdollisuuksia uusille aloille lisätään merkittävästi, jotta sujuva siirtyminen uuteen työhön on mahdollista. Samaan aikaan hallituksen toimet opiskelijoiden toimeentulon heikentämiseksi sekä aikuiskoulutustuen lakkauttamiseksi vaikeuttavat työllistymistä ja työvoiman saatavuutta aloilla, jotka kärsivät osaajapulasta. Leikkaukset vapaaseen sivistystyöhön ja aikuiskoulutustuen lakkauttaminen hidastavat koulutustason nostoa ja lyhentävät työuria estämällä lisä-, muunto- ja täydennyskoulutuksia, joita erityisesti Kaakkois-Suomessa tarvitsemme.
Hallitus on osoittanut liikennehankkeisiin kohdistettavalla rahoitukselle unohtaneensa Kaakkois-Suomen kehitystarpeet sekä parlamentaarisesti käsitellyn liikennejärjestelmäsuunnitelman mukaiset hankkeet. Vt15 parantaminen odottaa siis jatkossakin rahoitusta. Myös alueemme mittavat taloudelliset menetykset tuulivoiman rakentamiseen kohdistuvien esteiden vuoksi on jätetty huomiotta.
Peräänkuulutamme maan hallitukselta pikaisia toimia negatiivisen kehityskulun katkaisemiseksi Kotkassa ja Kaakkois-Suomessa!
Kotkan Sos.dem. Ty
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.