Päihteisiin kuolleita muistellaan Kouvolassa
Poliisi pyytää havaintoja tulipalosta
Anne Heikkilästä aluehallituksen puheenjohtaja
Xamkille valittiin uusi hallitus
Nuorisovaltuustoon ennätysmäärä hakijoita Kotkassa
Taksien pilalle mennyt maine on saatava palautettua
Jaala Areenaan useita uudistuksia ensi vuonna
Soiva veistos Kotkan Kuusisessa on vihdoin virallisesti vihitty
Aaltoja! -festivaali tuo muutoksia Kotkan liikennejärjestelyihin
Santalahti Resort Kotkassa investoi ympärivuotiseen luksuslomailuun
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Kiinteistöillä elinvoimaa Kotkaan
Arjan voitto nivelrikosta
Paikallista terveydenhuoltoa suurella sydämellä!
Monikanavaista mainontaa
Mielipide: Koulujen uudisrakentamista kiihdytettävä Karhulan alueella
Luonnonvarakeskuksen tutkimus osoittaa, että koulun lakkauttamisen jälkeen lähiympäristön väkiluku vähentyy keskimäärin 37 prosenttia enemmän kuin ennen koulun lakkauttamista. Väestötappioiden kiihtyminen tarkoittaa, että koululakkauttamisissa ei ole kyse pelkästään kouluverkosta, vaan laajemmin kunnan elinvoimasta ja sen kehityksestä.
Kotkassakin koulujen sulkemiset ovat kiihdyttäneet väestön vähentymistä. Tiutisen koulun lakkauttamisen jälkeen vuodesta 2016 väestötappio on vuosittain ollut koulun lähialueella 2,2 prosenttia, kun se ennen koulun sulkemista oli 1,3 prosenttia vuosina 2010–2015. Vielä selkeämmin koulun sulkeminen näkyy Koivulassa, jossa vuoden 2013 lakkauttamisen jälkeen väestötappiot olivat 1,9 prosenttia vuodessa, kun ennen koulun lakkauttamista väestötappio oli keskimäärin 0,6 prosenttia vuodessa.
Palvelujen heikentyessä kunnan elinvoima laskee, johon liittyvä negatiivinen kierre vahvistaa itseään. Näin supistuvat kunnat, kuten Kotka, itse heikentävät elinvoimaansa. Väestötappioiden hillitsemiseksi olisikin tärkeää, että kouluja ei suljettaisi ennakoiden lasten lukumäärän vähentymistä.
Kotkan tulisi kiihdyttää Karhulan alueen kouluinvestointeja etsimällä uusia ratkaisuja vanhentuneen kouluverkon uudistamiseksi. Kun ”investointivara” on kiinnitetty tapahtumakeskukseen, voisi kaupunki vuokrata tai ostaa siirrettävissä olevan koulurakennuksen. Näin huomioidaan syntyvyyteen liittyvä epävarmuus ja pienennetään investointiriskiä.
Vuonna 2019 aikana Kotkan väkiluku vähentyi 695 asukkaalla. Raskaat väestötappiot korostavat tarvetta suunnata investointeja ihmisiin, koska rakennemuutoksen jälkeen koulutus on ainoa kestävä väline parantaa kaupungin elinvoimaa. Tulevaisuutta varten tarvitsemme pikaisesti uudet ja terveet koulurakennukset Rauhalan ja Hakalan alueelle sekä Otsolaan.
Olli Lehtonen
puheenjohtaja
Karhulan Sos.dem. Ty.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.