KAI-PEK­KA VE­SA­LAI­NEN

Ola­vi Vir­ran elä­mäs­tä ai­ka lail­la kat­ta­vas­ti, mut­ta sat­tu­man­va­rai­ses­ti ker­to­va mu­siik­ki­näy­tel­mä Muis­to­jen vir­ta saa kan­ta­e­si­tyk­sen­sä 29. tam­mi­kuu­ta 2022 Kou­vo­lan Te­at­te­rin suu­rel­la näyt­tä­möl­lä. Mari Kah­rin kä­si­kir­joit­ta­ma ja oh­jaa­ma teos on oh­jel­mis­tos­sa en­si ke­vään ajan.

Näy­tel­mäs­sä ele­tään ke­säis­tä päi­vää 1972, jol­loin Ola­vi Vir­ta asuu les­ki­rou­va Hul­da Si­mu­lan luo­na Tam­pe­reen Pis­pa­las­sa. Tuo­na päi­vä­nä he elä­vät sen kai­ken yh­des­sä uu­des­taan; Ola­vin elä­män niin ke­pei­ne kuin ki­pei­ne muis­toi­neen.

– Aloin kir­joit­taa teks­tiä Ola­vi Vir­ran ja Hul­da Si­mu­lan ys­tä­vyy­des­tä. Kun ta­ri­nan hah­mot tu­li­vat tar­peek­si tu­tuik­si, teos läh­ti au­ke­a­maan use­aan suun­taan ja joh­dat­ta­maan koh­ti une­no­mais­ta muis­to­jen vir­taa. Näy­tel­mäs­sä yh­teen päi­vään mah­tuu koko elä­mä, ku­vai­lee oh­jaa­ja Kah­ri, joka sa­noo yrit­tä­neen­sä löy­tää ta­ri­naan­sa va­loa, iloa ja ke­veyt­tä­kin.

To­del­li­suus, elet­ty elä­mä, toi­veet, unel­mat ja pet­ty­myk­set se­koit­tu­vat Muis­to­jen vir­ras­sa. Teos on oh­jaa­jan­sa mää­rit­te­le­mä­nä kau­nis ja läm­min­hen­ki­nen ku­vaus pyy­teet­tö­mäs­tä ys­tä­vyy­des­tä, mut­ta myös van­he­ne­mi­ses­ta, luo­pu­mi­ses­ta ja an­teek­si­an­ta­mi­ses­ta.

– Näy­tel­mäs­sä käy­dään läpi lau­la­jan rank­ko­ja vai­hei­ta, mut­ta enim­mäk­seen kes­ki­ty­tään mu­siik­kiin ja lau­lui­hin, jot­ka elä­vät edel­leen, poh­dis­ke­lee Hul­da Si­mu­laa esit­tä­vä Jo­han­na Hei­mo­nen ke­vääl­le ajoit­tu­nei­den en­sim­mäis­ten har­joi­tus­ten pe­rus­teel­la.

– Hul­da on kun­ni­oi­tet­ta­va hen­ki­lö­hah­mo, joka ha­lu­aa iso­na fa­ni­na aut­taa ja teh­dä ar­vos­ta­mas­taan lau­la­jas­ta niin sa­no­tus­ti ih­mi­sen, vaik­ka tä­män jul­ki­suu­sar­vo oli­si jo men­nyt.

– Lop­pu­pe­leis­sä näy­tel­mä jät­tää jäl­keen­sä sel­lai­sen hy­vän mut­ta hai­ke­an mie­len. Saam­me­han ol­la kii­tol­li­sia sii­tä pe­rin­nös­tä, lau­luis­ta ja ää­nes­tä, jon­ka Vir­ta jät­ti meil­le kai­kil­le. Toi­von, et­tä ni­me­nä nuo­ret­kin tie­tä­vät kuka oli Ola­vi Vir­ta, poh­dis­ke­lee Hei­mo­nen.

Mu­sii­kin ohel­la kos­ket­ta­vas­sa näy­tel­mäs­sä isos­sa osas­sa on pää­hen­ki­lön per­he. Muis­to­jen vir­taa kul­jet­ta­vat eteen­päin Suo­men kaik­kien ai­ko­jen suo­si­tuim­man lau­la­jan tun­ne­tuk­si te­ke­mät ra­kas­te­tut lau­lut ka­pel­li­mes­ta­ri Iik­ka Kah­rin kau­nii­na ja kos­ket­ta­vi­na so­vi­tuk­si­na. Näy­tel­mäs­sä kuul­laan mo­nia iki­vih­rei­tä sä­vel­miä, ku­ten Täy­si­kuu, Ka­tu­poi­kien lau­lu ja Vih­re­ät nii­tyt. Lau­lu­ja näyt­te­li­jät esit­tä­vät yk­sin ja yh­des­sä.

– Tär­kein­tä ovat esil­le tu­le­vat tun­teet ja tun­nel­mat. Olem­me yrit­tä­neet löy­tää mu­kaan ker­to­via kap­pa­lei­ta, jot­ka ovat mui­den­kin kuin Ola­vin (Veli-Mat­ti Karén) esi­tet­tä­vis­sä. Tär­kein­tä to­teu­tuk­ses­sa on näyt­te­li­jän ja ti­lan­teen kan­nal­ta oi­ke­an­lai­nen tul­kin­ta, oh­jaa­ja to­te­aa.

Kan­ta­e­si­tyk­sen la­vas­ta­ja­na on San­na Hal­me, pu­ku­suun­nit­te­li­ja­na Sari Suo­mi­nen (vie­rai­li­ja), va­lo­suun­nit­te­li­ja­na Esa Kur­ri ja ää­ni­suun­nit­te­li­ja­na Kari Mi­tik­ka.

Muis­to­jen vir­ran li­put ovat tul­leet myyn­tiin.