Ul­la-Mai­ja Sie­vi­nen

– Olen kai­kis­sa kir­jois­sa­ni ha­lun­nut tuo­da esil­le nii­tä ih­mi­siä, jot­ka ovat jää­neet ikään kuin va­lo­kei­lan ul­ko­puo­lil­le, ker­too kot­ka­lai­nen kir­jai­li­ja Jari Jär­ve­lä.

– Kun mie­tin, mi­ten so­dis­ta on kir­joi­tet­tu, niin en­sin on ol­lut voit­ta­jien ta­ri­noi­ta, sit­ten neut­raa­lia tut­ki­mus­ta, sen jäl­keen ovat al­ka­neet hä­vi­ä­jä­puo­len mies­ten yk­sit­täi­siä ta­ri­noi­ta ja hän­nän­huip­pu­na ovat nais­ten ja las­ten ta­ri­nat.

Jari Jär­ve­län tuo­rein kir­ja, eri­no­mai­set ar­vos­te­lut saa­nut Rai­teet ker­too Suo­mi-nei­don ve­ri­suon­ten eli rau­ta­tie­ver­kos­ton syn­nys­tä. Se ker­too myös ih­mi­sis­tä nä­län­hä­dän ja so­tien kes­kel­lä.

Vaik­ka ih­mis­ten olo­suh­teet ovat rank­ko­ja, ei it­se lu­ku­ko­ke­mus sitä ole. Ta­ri­na ve­tää mu­kaan­sa, ja ih­mis­ten elä­mää ja his­to­ri­an kul­kua on mie­len­kiin­tois­ta seu­ra­ta. Muu­ta­mas­sa koh­das­sa kyy­ne­leet voi­vat nous­ta sil­miin.

Kir­jan alus­sa ele­tään 1860–70-lu­ku­jen ka­ru­ja näl­kä­vuo­sia. Nä­län uu­vut­ta­mat ih­mi­set ha­ke­vat elan­to­aan tap­pa­van ras­kaas­ta työs­tä ra­ta­työ­maal­la. Pen­ke­rei­den al­le jää työ­läis­ten ruu­mii­ta, ja ra­taa kut­su­taan luu­ra­dak­si.

Näis­sä ko­vis­sa olois­sa raa­taa myös sin­ni­käs Aman­da, joka on alus­sa 12-vuo­ti­as. Hä­nen elä­män­ta­ri­nan­sa kul­kee läpi kir­jan.

– Mi­nul­le oli tär­ke­ää, et­tä hei­ve­röi­nen Aman­da sel­viy­tyy sii­nä, mis­sä raa­vaat mie­het sor­tu­vat ja me­neh­ty­vät.

Kir­jan toi­ses­sa osas­sa ol­laan kes­kel­lä si­säl­lis­so­taa. Aman­dan po­jan­ty­tär Ama­lia Kuu­ta­mo so­tii pu­nais­ten puo­lel­la pans­sa­ri­ju­nas­sa.

Tä­män osan jäl­keen lu­ki­ja ei enää kos­kaan kat­so Ko­ri­an van­haa sil­taa tai Ky­min­lin­naa en­ti­sin sil­min.

Kun Ko­ri­an sil­lal­ta ra­dan ra­ken­nuk­sen ai­ka­na pu­do­tet­tiin jo­keen me­neh­ty­nei­tä ra­ta­mie­hiä, si­säl­lis­so­dan ai­ka­na pu­nai­set heit­ti­vät sil­lan vie­reen te­loit­ta­mi­aan val­koi­sia.

Ky­min­lin­nas­sa so­ti­mas­sa oli eni­ten juu­ri nai­sia ja huo­no­kun­toi­sia ih­mi­siä. Mo­ni­kaan ei ole tien­nyt si­tä­kään, et­tä Kot­kan Kes­kus­kou­lun al­la oli en­nen val­kois­ten te­loit­ta­mien pu­nais­ten jouk­ko­hau­ta.

Kir­jan kol­mas osa si­joit­tuu jat­ko­so­taan, Suur-Suo­men syr­jäi­sim­mäl­le sei­sa­kil­le.

Jari Jär­ve­lä jul­kai­si 2000-lu­vun alus­sa Suo­men his­to­ri­aa ku­vaa­van, val­ti­on­pal­kin­non saa­neen Ve­den pai­no -tri­lo­gi­an­sa. Rai­teet -ro­maa­ni ta­val­laan jat­kaa ko­ti­maan men­nei­syy­den luo­taa­mis­ta vä­hä­vä­kis­ten ih­mis­ten ta­ri­noi­den kaut­ta.

– Sy­säys Rai­teet -te­ok­seen tuli Tam­men ko­ti­mai­sen kir­jal­li­suu­den kus­tan­ta­jal­ta Pet­ra Mai­so­sel­ta. Olin var­maan jos­kus hä­nel­le sa­no­nut, et­tä rau­ta­tiet oli­si­vat hyvä sel­kä­ran­ka ro­maa­nil­la, Jär­ve­lä muis­te­lee.

Hän it­se asui yli­op­pi­las­kir­joi­tuk­siin as­ti Kou­vo­las­sa, jos­ta rai­teet kul­ke­vat nel­jään suun­taan, ja kuu­li jo lap­se­na, mi­ten van­hem­mat ih­mi­set kut­sui­vat Hel­sin­gin suun­nas­ta tu­le­vaa ra­taa luu­ra­dak­si ja näl­kä­ra­dak­si.

– Mi­nun oli­si vai­ke­aa ku­vi­tel­la elä­vä­ni kau­pun­gis­sa, jos­sa ei oli­si ra­taa.

Rai­teet häm­mäs­tyt­tää run­sail­la elä­vöit­tä­vil­lä yk­si­tyis­koh­dil­laan.

– Olen tut­ki­nut näi­tä asi­oi­ta pit­kään ja pal­jon ja löy­tä­nyt tie­to­ja ai­van yl­lät­tä­vis­tä­kin pai­kois­ta. Niin käy, kun on ute­li­as ja kiin­nos­tu­nut ai­he­pii­ris­tä, Jär­ve­lä sa­noo.

Ai­hei­ta voi löy­tyä lä­hel­tä­kin. Kir­jan alus­sa tu­lee esiin tas­ku­kel­lo, joka kul­kee ro­maa­nin mu­ka­na lop­puun as­ti.

– Isä­ni an­toi mi­nul­le oman isän­sä ta­va­roi­ta hä­nen uit­to­a­joil­taan, ja nii­den mu­ka­na oli tas­ku­kel­lo.

Tut­ki­mus­työn pe­rus­teel­li­suu­des­ta ker­too se­kin, et­tä Jari Jär­ve­lä on opis­kel­lut pe­rus­teel­li­ses­ti kir­jan Höy­ry­ve­tu­rit ja nii­den hoi­to. Al­koi jo tun­tua, et­tä osai­sin ra­ken­taa höy­ry­ve­tu­rin vaik­ka sil­mät kiin­ni, hän kir­joit­taa kir­jan­sa jäl­ki­sa­nois­sa.