Jussi Kouvo palasi uudistuneena näyttämölle – Musiikista on tehty levy
Kouvolan 50-vuotiaassa Validia-talossa arki on yhteisöllistä ja aktiivista
Juhannus vilkastuttaa lihakauppaa
”Ruoka on hyvää ja kiva olla ulkona”
Mielipide: Juhannuskokko Kyminlinnaan
Kuninkaantienajo näkyy Kouvolassa lauantaina
Pyhtään kunta tarjoaa maksutonta merenrantamökkeilyä
Bolt laajentuu Kotkassa
Jo yli 40 000 pizzaa automaatista
Taiteilija Johanna Oras yhteistyöhön kotkalaisen laulajatulokkaan kanssa
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Jussi Kouvo -kansanoopperan toisen kauden esitykset ovat meneillään kesäkuun ajan Puolakan talomuseolla Kouvolassa. Kuvat: Teija Piipari
Jussi Kouvo palasi uudistuneena näyttämölle – Musiikista on tehty levy
Teija Piipari
Kymenlaakson vuoden paikallistoimijan -tittelillä tänä vuonna palkittu Jouni Sjöblom on julkaissut uutta kouvolalaista musiikkia. Ei kylää ilman riukuaitaa -levy sisältää lauluja Jussi Kouvo -kansanoopperasta.
– Levy on kokonaisuus, jossa Kymijoen läsnäolo kuuluu selkeästi ja Kouvolankylä saa omat laulunsa, kertoo Sjöblom.
Laulujen sävellys ja sanoitus on Sjöblomin. Levyllä laulut esittää Kansanoopperakuoro ja Sielulintu. Viuluosuudet on soittanut Elvi Hautamäki.
Levy on julkaistu myös sähköisesti Spotifyssa ja Youtubessa VL Median toimesta.
-Tiedostan, että toinen kesä Jussi Kouvoa voi olla riski, mutta uskon, että aihe kiinnostaa yhä, sanoo Puolakan talomuseota vuodesta 2020 isännöinyt Jouni Sjöblom.
Jouni Sjöblom osti vuonna 2020 Kouvolan kaupungin omistaman, pitkään tyhjillään olleen ja satoja vuosia vanhan Puolakan talomuseon Kymijoen kulttuurimaisemassa Kouvolan Mäkikylässä.
Talomuseon kesään kuuluu tänä vuonna kesä-heinäkuussa joka päivä avoinna oleva kahvila. Samalla käynnillä voi tutustua museoon.
– Nuoret kesätyöntekijät pyörittävät kahvilaa, mutta kyllä minä itsekin tässä paljon touhuan, Sjöblom kertoo.
Puolakan kesän helmi on kuitenkin kansanooppera. Jussi Kouvo on Jouni Sjöblomin viides kansanooppera ja se on nimetty Kouvolankylän ensimmäisen tiedetyn asukkaan Jussi Kouvon mukaan. Hän antoi sittemmin nimensä myös Kouvolan kaupungille.
Kansanooppera käsittelee Kouvolan alkuvaiheita 1500- ja 1600-luvulla kertoen Kouvolankylän ratsutiloista sekä ensimmäisten kyläläisten elämästä.
Jussi Kouvon roolissa on Esko Olenius.
Jussi Kouvo sai kansaesityksensä kesällä 2025. Tämän kesän esitys on uusi versio ja kantaa nimeä Ei kylää ilman riukuaitaa, kuten tuore levykin. Jussi Kouvon roolissa nähdään Esko Olenius.
Kun päätös uudesta Jussi Kouvosta tehtiin, piti tietysti miettiä ne konsit, millä tavoin se uudistetaan, Jouni Sjöblom juttelee.
– Joululomalla tein kolme uutta laulua ja loin esitykseen täysin uuden kohtauksen. Tanssien määrä on nyt isompi, lisäksi on uusia rooleja ja uudet lapsiroolit. Myös Puolakan talomuseon historia saa uutta valaistusta.
Kansanoopperan on ohjannut Kimmo Lavaste.
– Jounin uudet laulut on sijoitettu kaikki yhteen lisäjaksoon, jossa kuvataan entisaikaan hyvin merkittävää tapahtumaa, kylän talkoita. Työ, huvi ja voimainkoitokset kuuluivat talkoisiin, eli näyttämöllisesti tapahtuma on hyvin herkullinen. Meidän lapsitähtemme pääsevät esille tässä kohtauksessa, hän kertoo.
Kansanoopperan on ohjannut Kimmo Lavaste. -Aiheen valinta ja laulut sanoineen ja sävelineen ovat Jounin, minun tehtäväkseni jäi luoda siihen ympärille tarina, kertomus ja dialogi.
Vaikka kansanooppera pureutuu historiaan, ote on rento eikä vakamieliseksi ole heittäydytty, Kimmo Lavaste lupaa.
– Asterix ja Monty Python ovat olleet tässä esikuviani. Kreisihuumoria voi olla mukana, hän sanoo ja hymyilee. – Ihmisiä ei kuitenkaan voi paljoa huijata, koska he tietävät asioista. Historiaa ei voi vääristellä, mutta katsomme asioita vähän oudosta vinkkelistä.
Lavaste nostaa hattua Jouni Sjöblomin tyylille ja tavalle tehdä kesäteatteria.
– Se on hyvin uniikki, todella omanlainen ja lauluissa on jopa hittiainesta.
Ei kylää ilman riukuaitaa -esityksessä on estradilla yli 30 henkilöä. Se tarkoittaa, että esiintymisasujakin on paljon.
– Pukukokonaisuuksia on noin sata. Suurin osa on tehty tähän esitykseen, mutta myös aiemman version pukuja on hyödynnetty, kertoo pukusuunnittelija Seija Kiuru-Lavaste.
Hänen assistenttinaan on ollut työharjoittelija Christian Laine Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.
Jussi Kouvon toiseen kauteen piti rakentaa lisää puvustusta. -Ensimmäinen puoliaika henkii keskiaikaa, toinen renesanssin ja barokin aikaa, mainitsee pukusuunnittelija Seija Kiuru Lavaste.
Puolakan talomuseon pihakatsomossa on 150 istumapaikkaa, joista yli puolet on selkänojallisia tuoleja.
Kansanoopperaa tukee Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö ja Kouvolan perintö-, testamentti- ja lahjoitusrahasto.
Jussi Kouvo -kansanoopperaa esitetään kesäkuun ajan Puolakan talomuseolla Kouvolassa. Viimeiset näytökset ovat sunnuntaina 28.6. kello 14 ja 18. Levyn julkistamistilaisuus pidetään talomuseolla maanantaina 15.6. kello 18.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.