Kymi Sinfoniettan syksyssä konsertteja klassisesta viihdemusiikkiin
Patu Patasen kunniaksi laulu
Haminan ja Virolahden kuntaliitos kariutui
Sunilan asuinalueen asemakaavamuutos luonnosvaiheeseen – Yleisötilaisuus Sunilan Pirtillä
”Ensimmäinen erä meni, mutta ottelussa on kaksi erää”
Pekka Korpivaara vaatii Kymenlaakson hyvinvointialueen johtajaylilääkärin erottamista – Hyvinvointialue puolustaa johtajaylilääkäriä
Henkilö: Ahkera mielipidekirjoittaja Jukka Poikolainen herättää vahvoja reaktioita, puolesta ja vastaan – ”Yritän olla humanisti”
Rallicrossia triplasti Tykkimäellä
Kokoomuksen vappujuhla Kotkassa Sapokassa – Vihreiden Karhulan Jokipuistossa
Yritysten hankkeisiin on haettavissa miljoonia euroja EU-rahaa tänä vuonna
Wiinijuhlat Kuusankoskella
Digiasemalta uutta osaamista yrityksille
Palveleva kangaskauppa
Luksulla valmistaudutaan Tammikuun talkoisiin
Kotihoitoa Kouvolassa - Myö välitetään sinusta!
Puhdistus kantaesitettiin Suomen Kansallisteatterissa keväällä 2007. Ensi viikolla Sofi Oksasen palkittu teksti saa ensi-iltansa Kuusankosken teatterissa. Kuvassa Elisa Heikkinen ja Jyri Turunen.
Kuva: Heidi Koskinen-Järvisalo
Puhdistus avaa kevätkauden Kuusankoskella
Kaupungin säästöleikkuri uhkaa rapauttaa teatterin toiminnan.
Teija Piipari
Viime kesän korvilla Karolina Eklund-Vuorela päätti haastaa itsensä. Toukokuussa työnsä Kuusankosken teatterin teatterinjohtajana aloittanut Eklund-Vuorela leikitteli ajatuksella, että vuoden 2020 ensimmäinen ensi-ilta voisi olla Puhdistus. Tuo kirjailija Sofi Oksasen suuresti kiitelty ja palkittu teksti.
– Kyselin esitysoikeuksien perään, ja kun sain vihreää valoa ja viimein nimet papereihin, aloin kauhistella, että mitä oikein olen mennyt tekemään, hän muistelee hymyillen.
Karolina Eklund-Vuorela tolkutti itselleen, että Puhdistus on vain teksti, näytelmä muiden joukossa. Samalla tavalla se valmistettava näyttämölle kuin muutkin esitykset.
– Sofi Oksanen on yksi lempikirjailijoistani, ja Puhdistuksen olen lukenut ainakin neljästi. Olen myös jostain kumman syystä kiinnostunut Neuvostoliiton ja varsinkin Neuvosto-Viron historiasta, pohtii hän näytelmävalintaansa.
Kuusankosken Puhdistus noudattelee alkuperäistä tekstiä, musiikkivalinnat ovat omat. Rooleissa nähdään Heli Nikula, Milja Marttila, Elisa Heikkinen, Jyri Turunen, Mikko Jyräs, Markku Heino ja Matti Olenius.
Kevään toinen esitys on Tuomas Kyrön ja Mika Myllyahon käsikirjoittama Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja, jonka ohjaa Milja Marttila. Ensi-ilta on 13. maaliskuuta.
– Milja on meidän harrastajiamme. Hänen ohjaustyössään on pedagoginen näkökulma, eli olen apuna jos tarvitsee. Vielä tähän mennessä ei ole tarvinnut, Eklund-Vuorela mainitsee.
Muuta kevätkauden ohjelmaa ovat maaliskuun Musaklubit, jossa soivat 70–80-luvun kotimaiset Loverecords-äänitykset, Flamenco Azulin Flamencon ilta -vierailuesitys huhtikuussa, nuorisoteatteriryhmän esitys Luolanäyttämöllä huhtikuussa sekä Senioriteatteriryhmä Koskirentukoiden esitykset kesällä.
Teatterinohjaaja kertoo tykkäävänsä työstään "älyttömästi". Mielessä ei ole käynyt kertaakaan, että äh, töihin.
– Olin aiemmin täällä "vain ohjannut", nyt ohjaavana teatterinjohtajana vastuun määrä on huomattavan paljon isompi. Meitä on neljä teatterin palkkalistoillä, harrastajia on kaikkiaan satakunta ja talkoolaiset päälle.
Teatteri keräsi yleisöä viime vuonna "karvan alle" 4 000, Eklund-Vuorela kertoo.
– Kävijämäärän suhteen viime vuosi ei ollut huippu mutta ei katastrofikaan. Ohjelmistollisesti vuosi oli tosi hyvä.
-Ymmärrän kaupungin huonon taloustilanteen ja että säästöjä pitää tulla, mutta onko järkeä juustohöylätä hengiltä pienet toimijat, Karolina Eklund-Vuorela sanoo.
Kouvolan kaupungin rapakuntoinen talous kurittaa myös Kuusankosken teatteria. Leikkuri vie kaupungin avustuksesta 20 prosenttia kolmena eri vuotena.
– Minulla on virityksiä saada rahaa muualta, mutta joka tapauksessa henkilöstö pitää lomauttaa kahdeksi kuukaudeksi. Jos huonommin käy niin pidemmäksi aikaa. Katsotaan, saammeko rämmittyä läpi tämän vuoden. Kiukuttelua tämä ei minun puoleltani ole. Ymmärrän, että säästöjä on tultava, mutta onko järkeä juustohöylätä hengiltä pienet toimijat. Jos leikkaus olisi ollut 10 prosenttia, olisimme selvinneet. 20 prosenttia tekee niin ison loven etten tiedä, voiko toiminta enää jatkua.
Puhdistus ensi-illassa Kuusankosken teatterissa perjantaina 7.2. kello 19. Muut esitykset 9.2.–14.3.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.