Ul­la-Mai­ja Sie­vi­nen

– Ve­si­lii­kun­nas­ta on mo­nen­lais­ta hyö­tyä ih­mi­sel­le. Ve­des­sä voi teh­dä sel­lai­si­a­kin liik­kei­tä, mitä lat­ti­al­la ei ky­ke­ne te­ke­mään. Vesi toi­saal­ta peh­men­tää liik­kei­tä ja toi­saal­ta an­taa niil­le vas­tus­ta.

Kot­ka­lai­nen lii­kun­ta-alan ko­ke­nut yrit­tä­jä ja eri­tyi­ses­ti ve­si­juok­sun oh­jaa­ja­na tu­tuk­si tul­lut Ei­ja Uu­si­ta­lo-Ovas­ka sei­soo ui­ma­hal­lis­sa al­taan ää­rel­lä ja hy­myi­lee. Hä­nen oh­jaa­man­sa se­ni­o­ri­ryh­mä on juu­ri suo­rit­ta­nut ylä­mä­ki­juok­sua ve­des­sä. Ol­laan Kot­kan Ui­ma­la Ka­ta­rii­nas­sa, ja ve­si­juok­su­ryh­mää lu­kuun ot­ta­mat­ta al­taat ovat lä­hes tyh­jät. Se on suo­si­tus­sa ui­ma­hal­lis­sa har­vi­nai­nen het­ki.

Uu­si­ta­lo-Ovas­kan oh­jaa­mat ve­si­lii­kun­ta­tun­nit ovat yh­dis­tel­mä ve­si­juok­sua ja ve­si­jump­paa. Hän on 25 vuo­den ajan ke­hit­tä­nyt tai­to­jaan oh­jaa­ja­na.

Keho ja mie­li. Tämä sa­na­pa­ria Ei­ja Uu­si­ta­lo-Ovas­ka tois­taa usein. Hä­nen tun­neil­laan käy­dään koko keho läpi. Se on sekä kun­tout­ta­vaa et­tä en­nal­ta­eh­käi­se­vää lii­kun­taa. Se so­pii kai­ke­ni­käi­sil­le ja -kun­toi­sil­le ih­mi­sil­le.

Esi­mer­kik­si nis­ka-har­ti­a­seu­dun vai­vois­ta kär­si­vil­le ve­si­lii­kun­ta on yleen­sä avuk­si. Se on pal­jon nis­ka­ys­tä­väl­li­sem­pää kuin ui­mi­nen il­man oi­ke­aa ja so­pi­vaa ui­ma­tek­niik­kaa.

En­nen pol­vi- tai lonk­ka­leik­kaus­ta ve­si­lii­kun­ta vah­vis­taa li­has­kun­toa, sa­moin leik­kauk­sen jäl­keen. Ui­ma­hal­lin sau­nas­sa ker­ro­taan usein ta­ri­noi­ta sii­tä, mi­ten ve­si­juok­su aut­toi leik­kauk­sis­ta toi­pu­mi­siin. Ve­den pump­paa­va pai­ne vä­hen­tää tur­vo­tus­ta ja­lois­ta. Tämä huo­ma­taan usein esi­mer­kik­si leik­kauk­sen jäl­keen.

Ve­des­sä ih­mi­nen liik­kuu ja tai­puu ai­van eri ta­val­la kuin maal­la.

– Ku­kaan meis­tä ei tee spa­gaa­tia lat­ti­al­la, moni te­kee sen ve­des­sä.

Ja se mie­li sit­ten.

Jo­kai­nen ve­si­lii­kun­taa har­ras­ta­nut tie­tää, mi­ten ve­des­tä nous­tua niin mie­li kuin krop­pa­kin on ke­vy­em­män tun­tui­nen.

– Yh­des­sä­o­lo on tär­ke­ää. Ryh­mien jä­se­net jut­te­le­vat ja tu­tus­tu­vat ve­si­juok­sun ja -jum­pan ai­ka­na, ja sitä en­nen ja sen jäl­keen. Ajan mit­taan syn­tyy ys­tä­vyys­suh­tei­ta, ja ryh­mis­sä löy­tyy ver­tais­tu­kea esi­mer­kik­si leik­kauk­sien jäl­kei­sel­le toi­pu­mi­sel­le.

Toki ryh­mäs­sä­kin voi kes­kit­tyä vain omaan te­ke­mi­seen­sä, ai­na päi­vit­täi­sen kun­ton­sa mu­kaan.

Oman ilon­sa ve­si­lii­kun­taan tuo­vat li­sä­va­rus­teet, joi­ta Uu­si­ta­lo-Ovas­ka on it­se­kin ke­hit­tä­nyt. Ne an­ta­vat li­sä­te­hoa lii­kun­taan ja tuo­vat myös leik­ki­miel­tä.

On esi­mer­kik­si jal­ka­kel­luk­kei­ta ja vaah­to­muo­vi­sia pyö­rei­tä lä­pys­kö­jä, joil­la on sil­mä- ja suu­au­kot (kut­su­ma­ni­mel­tään smi­ley). On hans­ko­ja ja kä­sis­sä pi­det­tä­viä li­sä­pai­no­ja ja vaah­to­muo­vi­sia pöt­ky­löi­tä.

– Ne ovat ki­vo­ja, van­hat­kin ih­mi­set tyk­kää­vät leik­kiä niil­lä.

Ei­ja Uu­si­ta­lo-Ovas­ka ei ole kos­kaan pi­tä­nyt ui­mi­ses­ta tai su­kel­ta­mi­ses­ta.

– Olin Kot­kan me­ri­kou­lus­sa opet­ta­ja­na, ja kou­lus­sa oli ui­ma-al­las. Op­pi­lai­den piti ui­da 200 met­riä, ja minä ope­tin hei­tä ui­maan. Sil­loin kiin­nos­tuin ve­si­lii­kun­nas­ta.

Uu­si­ta­lo-Ovas­ka oli aja­tel­lut elä­män­työk­seen lii­kun­taa yli­pään­sä.

– Koin, et­tä elä­män­työ­ni on ol­la ter­veyt­tä edis­tä­vän lii­kun­nan ja hy­vin­voin­nin am­mat­ti­lai­nen sekä oh­ja­ta et­tä tu­kea työs­sä­ni eri-ikäi­siä ja eri­kun­toi­sia ih­mi­siä.

Mo­nien työ­tään tu­ke­vien opis­ke­lu­vai­hei­den jäl­keen hän pe­rus­ti vuon­na 2000 yri­tyk­sen­sä Ren­nos­ti Liik­ku­en Lii­kun­ta­pal­ve­lut. Kes­ki-Eu­roo­pas­ta hän os­ti vä­li­nei­tä, esi­mer­kik­si vöi­tä, ja ke­hit­te­li nii­tä yhä pa­rem­mik­si.

Uu­si­ta­lo-Ovas­ka pi­tää ve­si­juok­su­ryh­mi­ään Kot­kan Ui­ma­la Ka­ta­rii­nas­sa tiis­tai­sin kel­lo 18.30–19.30 ja Ha­mi­nan ui­ma­hal­lis­sa kes­ki­viik­koi­sin sa­maan ai­kaan.