Tei­ja Pii­pa­ri

Pir­jo Hok­kas­ta har­mit­taa. Hän­tä hau­ku­taan, hä­nel­le huu­del­laan il­keyk­siä, hä­nen väi­te­tään hou­ku­tel­leen rot­tia Kou­vo­lan Kä­py­län alu­eel­le.

Kaik­ki tämä sik­si, et­tä hän ruok­kii lin­tu­ja ja ora­via ko­tin­sa lä­hel­lä ole­van pie­nen met­sän ruo­kin­ta­pai­kal­la Un­ta­mon­puis­ton ku­pees­sa.

– Osaan tä­män hom­man. En ruo­ki maa­han vaan puis­sa riip­pu­viin ruo­kin­ta­lait­tei­siin. Vien sie­me­net ja päh­ki­nät ku­peis­sa, jot­ka otan läh­ties­sä­ni pois. Jos jo­ta­kin tip­puu maa­han, niin sii­vous­par­ti­ot eli isom­mat lin­nut käy­vät syö­mäs­sä ne. En ai­heu­ta toi­min­nal­la­ni rot­ta­on­gel­maa. Tä­män on myös ter­veys­tar­kas­ta­ja myön­tä­nyt. Kyl­lä ro­tat tu­le­vat ihan muu­al­ta.

-On niin ihanaa olla näden pienten oravien kanssa täällä metsikössä, Pirjo Hokkanen sanoo. Hän käyttää oravakuviin erilaista rekvisiittaa.

Kuva: Pirjo Hokkanen

Pir­jo Hok­ka­nen on ai­na ol­lut eläin­ten ja luon­non ys­tä­vä. Hän on myös ah­ke­ra har­ras­ta­ja­va­lo­ku­vaa­ja, jon­ka ku­via on pal­kit­tu sekä jul­kais­tu eri me­di­ois­sa, muun mu­as­sa te­le­vi­si­os­sa ja täs­sä leh­des­sä.

Min­ne Hok­ka­nen kul­kee­kin, on hä­nel­lä ai­na ka­me­ra mu­ka­na ja usein myös herk­ku­ja tas­kus­sa. Sie­me­niä, päh­ki­nöi­tä, jos­kus ve­si­me­lo­ni­a­kin. Hän saat­taa käyt­tää ku­vaus­rek­vi­siit­taa, ku­ten le­lu­vau­nu­ja ja eri­lai­sia kip­po­ja ja kup­pe­ja.

– Muru, tule vaan muru, hän hou­kut­te­lee. Toi­ses­sa kä­des­sä on kup­pi ja toi­ses­sa au­rin­gon­ku­kan­sie­me­niä.

– Ota kul­ta. Ota, kun on äi­ti lait­ta­nut.

Sa­mas­sa ruo­kin­ta­pai­kal­le kup­pos­ten ää­reen pel­mah­taa ora­via, pu­lu­ja ja se­pel­kyyh­ky.

– On mi­nua hau­kut­tu sii­tä­kin, et­tä ruo­kin ku­peis­ta, Hok­ka­nen sa­noo ja puis­te­lee pää­tään. – No sik­si ku­peis­ta, et­tä ne on help­po vie­dä pois.

Pirjo Hokkaselle oravat ovat rakkaita muruja.

Kuva: Pirjo Hokkanen

Kun ke­vät­tal­ven lumi oli vie­lä maas­sa, Pir­jo Hok­ka­nen sai Kou­vo­lan kau­pun­gin ter­veys­tar­kas­ta­jal­ta kiel­lon ruok­kia lin­tu­ja. Hok­ka­sen toi­mis­ta oli teh­ty va­li­tuk­sia.

– Sitä ih­met­te­len, et­tä oma­ko­ti­ta­lot saa­vat ol­la mis­sä ja­mas­sa ta­han­sa. Nii­den pi­hois­sa muun mu­as­sa ome­nat ma­kaa­vat syk­syi­sin maas­sa hou­kut­te­le­mas­sa rot­tia.

Hok­ka­sel­le hau­kut ja il­kei­ly ovat kuin ben­saa liek­kei­hin: hän ei nii­tä hät­käh­dä, mut­ta ei se tie­ten­kään ki­val­ta tun­nu.

– Kun hau­ku­taan, mi­nul­le kas­vaa sar­vet, kos­ka en tee mi­tään vää­rin. En ruo­ki pi­has­sa vaan met­sän­lai­das­sa yk­si­tyi­sel­lä ton­til­la maa­no­mis­ta­jan lu­val­la. Ruo­kin­ta­paik­ka on pie­ni, en ruo­ki maa­han ja pik­ku­lin­tu­ja ruo­kin vain tal­vel­la. Läh­ties­sä­ni ke­rään ku­pit pois ja jä­tän pai­kan siis­tik­si.

Ai­em­min Hok­ka­nen sii­vo­si myös met­säs­sä lo­ju­vat la­si­pul­lot, tu­pa­kan­tum­pit ja huu­me­ruis­kut­kin, mut­ta enää hän ei nii­hin kos­ke.

-Tilhit ja jotkut muutkin linnut eivät mene lintulaidalle, joten laitoin kannon päälle suoraan siemeniä. Hyvä kuvauskohde ja linnuilla rauha syödä, ei ainuttakaan siementä jäänyt koskaan, Pirjo Hokkanen kertoo.

Kuva: Pirjo Hokkanen

Pir­jo Hok­ka­nen le­per­te­lee vie­lä het­ken ym­pä­ril­lään hyö­ri­vil­le eläi­mil­le. Hän sa­noo, et­tä ih­mi­set ovat ot­ta­neet hä­nen sil­mä­ti­kuk­seen tie­tä­mät­tään.

– Ot­tai­si­vat mie­luum­min sel­vää, tu­li­si­vat ky­sy­mään, hän huo­kaa. – Mie­les­tä­ni en ole an­sain­nut täl­lais­ta koh­te­lua. Tie­dän, et­tä muut­kin käy­vät tääl­lä. Olen näh­nyt kau­ra­ryy­ne­jä, joil­la ei saa lin­tu­ja ruok­kia, sekä lei­vän­pa­lo­ja, ei­kä nii­tä ol­lut ke­rät­ty pois. Mut­ta mi­nu­a­han niis­tä­kin syy­te­tään.

Pirjo Hokkanen bongaa ruokintareissuillaan erilaisia lintulajeja.

Kuva: Pirjo Hokkanen

Pir­jo Hok­ka­sel­la on vuo­de­nai­ko­jen mu­kaan vaih­tu­va näyt­te­ly Ket­tu­mä­en pal­ve­lu­kes­kuk­ses­sa Kuu­san­kos­kel­la. Ke­sän ajan esil­lä on lin­tu­ja ja ötö­köi­tä.