JUHA KOS­KI

juha.kos­ki@ank­ku­ri­leh­ti.fi

Kak­si kot­ka­lais­ta ta­paa le­vy­mes­suil­la.

– Mor­jes­ta, läk­sit si­ä­kii vähä le­vyi kat­te­lee?

– No en tiiä, en miä nyt oi­kees­taa mi­tää le­vyi läh­te­ny kat­te­lee, ku­han nyt vaa...sul on vis­sii itel­läs jo­taa ha­ku­ses siin?

– Ei mul­la­kaa mi­tää, mut ei nyt ol­lu muu­ta­kaa.

Kot­ka­lai­nen ei siis ky­syt­tä­es­sä ole ihan täy­sin läs­nä mis­sään, ei­kä var­sin­kaan omas­ta tah­dos­taan.

Edel­lä ole­va on yk­si Mik­ko Man­no­sen esi­kois­kir­jas­ta löy­ty­vä kot­ka­lai­sen pu­heen­par­ren ja käyt­täy­ty­mi­sen ku­vaus.

Oma­kus­tan­tee­na syn­ty­nyt Käet tas­kus – kot­ka­laist ki­äl­tä ja mi­äl­tä pyr­kii te­ki­jän­sä mu­kaan avaa­maan kot­ka­lais­ta sie­lun­mai­se­maa – kot­ka­lai­sel­le.

– Toi­nen kes­kei­nen syy on nyt pu­hu­tun kot­ka­lai­sen kie­len säi­lyt­tä­mi­nen. Kie­li kun muut­tuu koko ajan. Esi­mer­kik­si omat lap­se­ni ei­vät enää käy­tä kaik­kia mi­nun pu­hu­mi­a­ni sa­no­ja, Man­no­nen sa­noo.

Aja­tus koo­ta kot­ka­lais­ta pu­hut­tua kiel­tä ja ta­ri­noi­ta kan­sien vä­liin syn­tyi Fa­ce­boo­kis­sa.

– Kir­joit­te­lin sin­ne aluk­si ka­ve­reil­le Kot­kan mur­teel­la vuo­ro­pu­he­lu­ja. Nii­tä ja­et­tiin yl­lät­tä­vän pal­jon ja sain kan­nus­ta­vaa pa­lau­tet­ta, luo­ka­no­pet­ta­ja­na työs­ken­te­le­vä Man­no­nen ker­too.

Niin­pä hän läh­ti avaa­maan sy­väl­li­sem­min kot­ka­lais­ta mur­ret­ta ja kah­la­si läpi suu­ren mää­rän ai­neis­toa. Hyvä aar­re­ait­ta on ol­lut Kot­ka-har­ras­ta­ja Esa Ter­vi­ön yl­lä­pi­tä­mä Fa­ce­book-ryh­mä Myö Kot­kas sa­no­taa, ryh­mäs­sä on 2 500 jä­sen­tä.

Man­no­nen to­te­aa esi­pu­hees­sa, et­tä kot­ka­lai­seen pu­hee­seen kuu­luu oma­lei­mai­nen lais­kuus, joka il­me­nee pait­si sa­no­jen vil­li­nä­kin ly­hen­tä­mi­se­nä, myös ”vai­kei­den” kir­jain­ten kar­si­mi­se­na. Esi­merk­ki­nä vaik­ka­pa kir­jan nimi käet tas­kus tai Nä­hääks jos­saa vii­elt? Tai nel­jän­sa­dan met­rin ai­at al­kaa kuu­elt.

Kun ma­te­ri­aa­lia oli ker­ty­nyt riit­tä­vän iso pink­ka, Man­no­nen kii­kut­ti sen kult­tuu­rin mo­ni­ot­te­li­ja Pet­ri Pie­ti­läi­sen tut­kit­ta­vik­si. Al­koi poh­din­ta, syn­tyi­si­kö ma­te­ri­aa­lis­ta kir­ja.

– Pet­ri tut­ki ai­neis­toa ja läh­ti au­to­tal­liin si­ka­ril­le. Ta­kai­sin tul­tu­aan to­kai­si, et­tä kyl myö kir­ja täst te­hää.

Man­no­nen täh­den­tää kir­jan­sa ole­van van­kas­ta tut­ki­mus­työs­tä huo­li­mat­ta epä­tie­teel­li­nen ja hä­nen oma nä­ke­myk­sen­sä Kot­kan mur­tees­ta.

Ta­voit­tee­na oli help­po­lu­kui­nen, va­lo­ku­vil­la ja haus­koil­la ta­ri­noil­la höys­tet­ty teos.

Si­vuil­ta kot­ka­lai­suut­ta tun­te­va tun­nis­taa vai­vat­ta pu­het­ta, jota kuu­lee niin ui­ma­hal­lin sau­nas­sa, to­ri­kah­vi­las­sa kuin par­tu­ris­sa.

Jul­kis­ta­mis­ti­lai­suus lau­an­tai­na 2.2. kel­lo 13 Kot­kan pää­kir­jas­tos­sa. Haas­tat­te­li­ja­na Pet­ri Pie­ti­läi­nen, mu­sii­kis­ta vas­taa Duo Ku­kou­ri.

Kir­jaa myy­dään Kot­kan Pris­man Kan­gas­kei­taas­sa ja kaup­pa­to­rin var­rel­la si­jait­se­vas­sa keit­ti­ö­tar­vi­ke­lii­ke Pur­nu­kas­sa.