Ajan kulkua ja muistojen voimaa
Kotkalaisen esseekilpailun voitti Irja Sinivaara
Laivakello-palkinto kirjailija Kirsti Kuroselle
Vasemmistoliiton puheenjohtaja pitää puheita Kouvolassa lauantaina
Kansanedustaja Juho Eerola Googlen uutisesta: Kymenlaakson näkökulmasta historiallinen jättipotti
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Sivustakatselijasta täyspäiväiseksi urheilijaksi
Taas lähdetään Villen ajolle
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Kotkassa pääsee leikkimään Pikku Kakkosta
Koko perheen Pikku Kakkosen kesäkiertue Leikitään Pikku Kakkosta saapuu Kotkaan sunnuntaina 28. kesäkuuta. Ulkoilmatapahtuma järjestetäänkello 15–18 Katariinan Meripuistossa ja siihen on ilmainen sisäänpääsy. Konsertissa kello yleisö pääsee leikkimään ja laulamaan Pikku Kakkosesta tuttujen juontajien ja hahmojen kanssa.
Leikkitirehtööreinä lavalla hääräävät Pikku Kakkosen Nalle ja Leikki-Heikki – ja tällä kertaa myös ensimmäisen esiintymisensä tekevä upouusi Haamu-hahmo. Tapahtumassa mukavaa tekemistä perheille järjestää MLL:n paikallisyhdistys.
Kotka on myös esillä Pikku Kakkosen lähetyksissä: jokaisella paikkakunnalla Leikitään Pikku Kakkosta -konserttiin tuodaan kyseistä paikkakuntaa esiin. Konsertit taltioidaan ja esitetään ohjelman lauantaiaamuissa ja Yle Areenassa 12. syyskuuta. alkaen.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.