Kouvolan Ässätorniin hyvinvointialueen palveluja
Mielipide: Valtion ohjaus on merkki epäonnistumisesta
Lauantaina on jälleen Suomen virallinen kyläpäivä
Kouvolassa pelatulla kupongilla teki kahden miljoonan euron tilin
Reserviupseerikoulun johtaja vaihtuu Haminassa
Kuninkaantienajo näkyy Kouvolassa lauantaina
Pyhtään kunta tarjoaa maksutonta merenrantamökkeilyä
Bolt laajentuu Kotkassa
Jo yli 40 000 pizzaa automaatista
Kela-kilpailutuksen lopputulos on herättänyt taksialalla laajaa huolta
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Lauantaina on jälleen Suomen virallinen kyläpäivä
Avoimet kylät -päivä järjestetään 13. kesäkuuta valtakunnallisesti jo 12. kertaa. Päivä kannustaa seikkailemaan kylillä ja samalla tutustuttaa kävijöitä kylien monipuoliseen yhteisölliseen toimintaan.
Erilaisia kylätapahtumia on myös eri puolilla Kymenlaaksoa. Esimerkiksi Soiniityn kartanolla Kouvolan Elimäellä järjestetään tapahtuma, jossa muistellaan kylän historiaa ja mietitään tätä päivää. Entinen kyläläinen Tuula Nykänen pitää esitelmän Soiniitystä 40– ja 50-luvuilta. Esillä on vahvasti kylän karjalainen historia ja Soiniityn koulun käyneiden oppilaiden ja opettajien tapaaminen ja muistojen kerääminen. Kamarineuvos Kari-Paavo Kokki arvioi vanhoja esineitä ja Lauri Pönni ja kirkonkylän orkesteri esiintyy. Paikalla on paikallisia tuottajia ja ohjelmaa kaikenikäisille.
Virojoella juhlitaan aamusta iltaan: Pop up -tapahtumassa kylän yritykset ja yhdistykset avaavat ovensa ja järjestävät toimintaa ja hyviä tarjouksia. Down by The Joki -festivaali huipentaa illan Grill & Bar Aurorassa.
Kesäkirppiksiä ja pihapelejä järjestetään muun muassa Virolahden Klamilassa, Kotkan Koivulassa, Kouvolassa Voikkaalla ja Valkealassa Jokelan vanhalla myllyllä. Pilkanmaa Päivässä Kouvolan Kuusankoskella pääsee tutustumaan rantojen kehittämishankkeeseen. Ummeljoella eteläisessä Kouvolassa on grillipaikan avajaiset ja yhteistä keskustelua alueen kehittämisestä.
Historian havinaa pääsee aistimaan Haminan Mäntlahdessa, Virolahden Pyterlahdella, sekä Kouvolan Liikkalassa, Ruotilassa ja Ankkapurhassa, joista viimeksi mainitussa vietetään Wanhan ajan päivää Anjalan kartanon historiallisessa miljöössä kello 12–15. Vierailijoille on luvassa menneiden vuosikymmenten ja vuosisatojen tarinoita. Päivän aikana voi tutustua muun muassa vanhojen autojen, moottoripyörien ja muiden ajoneuvojen harrastajia kulkupelejä ja Mämmälän kotiseutuyhdistyksen toimintaan. Lisäksi ohjelmassa on savipillin maalausta ja nuoret muusikoiden viulunsoittoa. Kouvolan matkailuoppaat järjestävät kaksi historiatuokiota: kello 12 Regina-koululla opettajatar Sofia Ruusunen ja kello 13 kartanon yläkerrassa Kustaa III muistelee sotakesiään Kymijoen rannoilla
Anjalan kartanon taidenäyttely ”Hevosen vuosi” on avoinna. Näyttelyssä on esillä näyttäviä, monitunnelmaisia, hevosaiheisia tauluja kuudelta eri taiteilijalta.
– Tervetuloa mukaan! Vanhanajan asuihin pukeutuneiden kesken arvotaan lahjakortti Makasiinikahvilaan, vinkkaa Nuorisokeskus Ankkapurhan viestintä- ja tapahtumakoordinaattori Minttu Villikka tiedotteessa.
Kaikki tapahtumat löytyvät verkosta karttapohjalta www.avoimetkylat.fi.
Avoimet kylät -päivä lauantaina 13. kesäkuuta.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.