Mielipide: Mistä STEA-leikkauksissa oikeasti on kyse?
Kouvolan Dekkaripäivillä uusi järjestäjä
Työpaikkailmoittelu lisääntyi Kouvolassa ja vähentyi Kotka-Haminan seudulla
Kysy muistisairauksista, kannustetaan Muistiviikolla
Häiriö- ja rikostehtävien määrä väheni Kaakkois-Suomessa
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Sivustakatselijasta täyspäiväiseksi urheilijaksi
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Kouvolaan uusi kaksipäiväinen kesäfestivaali
Pyhtään Saaristomarkkinoilla 8 000 kävijää
70 vuotta tukea, tietoa ja yhdessä kulkemista
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Luksusjahti vierailee sunnuntaina Haminassa
Maailman suurimpiin risteilyvarustamoihin kuuluvan Norwegian Cruise Line Holdingsin luksusbrändin Oceania Cruisesin alus MS Marina saapuu ensivierailulle Haminaan sunnuntaina 5. syyskuuta. Vierailusta merkittävän tekee ennen kaikkea se, että Haminaan saapuu kansainvälinen risteilyalus ensimmäistä kertaa noin 20 vuoteen sekä se, että MS Marina on lähtenyt Kööpenhaminasta matkaan elokuun lopulla yli 500 päivän risteilytauon jälkeen.
MS Marina saapuu Haminan sataman EU-laituriin aamuseitsemältä. Yleisö voi seurata aluksen saapumista aamulla sekä lähtöä illalla kello 23 jälkeen esimerkiksi Rampsinkarista.
Maailmanlaajuinen koronapandemia on vaikuttanut merkittävästi kansainväliseen risteilijäliikenteeseen koko Suomessa ja muuttuvien matkustusrajoitusten vuoksi varustamot tekevät muutoksia risteilyalusten reitityksiin, mikä mahdollistaa uudet aluskäynnit melko lyhyelläkin varoitusajalla.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.