Ajan kulkua ja muistojen voimaa
Kotkalaisen esseekilpailun voitti Irja Sinivaara
Laivakello-palkinto kirjailija Kirsti Kuroselle
Vasemmistoliiton puheenjohtaja pitää puheita Kouvolassa lauantaina
Kansanedustaja Juho Eerola Googlen uutisesta: Kymenlaakson näkökulmasta historiallinen jättipotti
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Sivustakatselijasta täyspäiväiseksi urheilijaksi
Taas lähdetään Villen ajolle
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Luonnonkukkiin pääsee tutustumaan retkellä
Yhteispohjoismaista Luonnonkukkien päivää vietetään juhannusta edeltävänä sunnuntaina. Pohjois-Kymen Luonto järjestää 14. kesäkuuta retken Kuusankosken Lamminniityille, jossa on monipuolinen kasvilajisto.
Retki alkaa Puhjonmäentien ja Marttilankadun kulmasta, tiepuomin luota kello 12. Osa reitistä kulkee heinikossa, joten on suositeltavaa pukea saappaat ja pitkälahkeiset housut. Retki kestää pari tuntia, ja sen opastaa kasviasiantuntija Anni Kiviniemi.
Lisätietoa Luonnonkukkien päivästä ja eri puolilla Suomea järjestettävistä kukkaretkistä: sll.fi/luonnonkukat.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.