Mielipide: Leikkauslistan rinnalle kasvulista
Kouvolan Dekkaripäivillä uusi järjestäjä
Mielakassa ei lasketella tulevanakaan talvena
Mielipide: Kymenlaakson Sähkön hallitus on kuin menneiltä vuosikymmeniltä
Karhulan koulukeskus on edennyt harjannostajaisvaiheeseen
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Sivustakatselijasta täyspäiväiseksi urheilijaksi
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Kouvolaan uusi kaksipäiväinen kesäfestivaali
Pyhtään Saaristomarkkinoilla 8 000 kävijää
70 vuotta tukea, tietoa ja yhdessä kulkemista
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Matinsaari on ollut tärkeä ulkoilukohde ja venesatama monelle haminalaiselle. Sen länsirannan suojaisat silokalliot ovat suosittuja lintujentarkkailupaikkoja. Pilkkijät ja jäällä hiihtävät kuntoliikkujat ovat tottuneet jättämään autonsa talvisin Matinsaaren parkkipaikalle.
Matinsaari vs. Suurenkallionniemi
HAMINA Perinteikkään virkistysalueen korvaaminen ottaa aikaa ja rahaa.
Martti Linna
Haminan kaupunki teki pari vuotta sitten kaavamuutoksen, jolla Matinsaaren virkistysalue Uudessa Summassa muutettiin suojaviheralueeksi. Uusi kaava mahdollistaa tien sekä rautatielinjauksen vetämisen Matinsaaren kautta Hillonlahden yli Paksuniemeen, mikäli Haminan ulkosataman tarpeet niin tulevaisuudessa vaativat.
Kaupunginvaltuuston tekemä päätös ei muuttunut Itä-Suomen hallinto-oikeudessa, jonne kaavamuutokseen tyytymättömät Matinsaaren käyttäjät siitä valittivat. Korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt heille tästä päätöksestä valituslupaa, joten kaavamuutos jäi voimaan. Muutosta perusteltiin sataman ja kaupungin elinvoimaisuuden säilyttämisellä ja kehittämistarpeilla.
– Toistaiseksi Matinsaaren virkistyskäytölle ei ole esteitä, sanoo Haminan kaupunginarkkitehti Milla Koskivirta.
– Vasta kun kaava lähtee toteutumaan niin että Matinsaaren käyttö estyy, tulee sitä korvaavan Suurenkallionniemen hanke ajankohtaiseksi.
Kaupunki osti keväällä 2017 Stora Ensolta 5,1 hehtaarin laajuisen määräalan maata sekä 1,2 hehtaarin vesialueen Suurenkallionniemeltä Googlen palvelinkeskuksen (entisen Summan paperitehtaan) luoteispuolelta. Määräalalla on merenrantaa kaikkiaan parisensataa metriä. Kaavassa koko niemi on merkitty lähivirkistysalueeksi.
Siinä missä Matinsaareen pääsee hyvää tietä pitkin, on Suurenkallionniemeen tänä kesänä suuntaavan hyvä varustautua kumisaappailla. Niemelle Itälahdentieltä vievä polku kulkee soistuneiden metsien halki. Perillä odottaa merenlahti, johon aallot ovat pakanneet kuollutta ruokokasvillisuutta. Rantametsä on täynnä meren tuomaa muovirojua.
Matinsaari on ollut tärkeä ulkoilukohde ja venesatama monelle haminalaiselle. Sen länsirannan suojaisat silokalliot ovat suosittuja lintujentarkkailupaikkoja. Pilkkijät ja jäällä hiihtävät kuntoliikkujat ovat tottuneet jättämään autonsa talvisin Matinsaaren parkkipaikalle.
Määräalalla on edessä paljon työtä, ennen kuin se on palveluiltaan ja viehättävyydeltään Matinsaaren veroisessa kunnossa. Matinsaaren virkistysarvoja puolustaneet kansalaisaktivistit ovat olleet huolissaan siitä, millaisia ongelmia Summan tehtaan vanhalta kaatopaikalta ojaa pitkin lahteen valuvat vedet mahdollisesti aiheuttavat. Milla Koskivirran mukaan aluetta koskevat suunnitelmat ovat lähinnä vielä ideatasolla.
– Ne ovat maastokäynnin yhteydessä kirjattuja muistiinpanoja. Lähinnä olemme kartoittaneet, mistä kulkuyhteys eli ajotie sinne toteutettaisiin. Olemme ideoineet alustavasti toimintoja, joita alueelle mahdollisesti tulisi. Ensinnäkin ranta-aluetta tulee siistiä ja kiviä pitää siirrellä. Alueella on hienoja luonnonkallioita. Tavoitteena on luonnonkaunis, tasoltaan Matinsaarta vastaava alue.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.