Mielipide: Mistä STEA-leikkauksissa oikeasti on kyse?
Kouvolan Dekkaripäivillä uusi järjestäjä
Työpaikkailmoittelu lisääntyi Kouvolassa ja vähentyi Kotka-Haminan seudulla
Kysy muistisairauksista, kannustetaan Muistiviikolla
Häiriö- ja rikostehtävien määrä väheni Kaakkois-Suomessa
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Sivustakatselijasta täyspäiväiseksi urheilijaksi
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Kouvolaan uusi kaksipäiväinen kesäfestivaali
Pyhtään Saaristomarkkinoilla 8 000 kävijää
70 vuotta tukea, tietoa ja yhdessä kulkemista
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Mielipide: Mielenosoittaminen on perusoikeus
Elokapina on jälleen ollut uutisissa. Oli liikkeen toiminnasta mitä mieltä tahansa, se on saanut ilmastonmuutokselle enemmän julkisuutta kuin yksikään muu ilmastoliike.
Elokapina on toiminnallaan herättänyt myös närkästystä, mikä on johtanut uskomattomiin ylilyönteihin: keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä on verrannut Elokapinaa terrorismiin ja kokoomuksen helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Otto Meri on esittänyt vertauksia Pohjoismaiseen vastarintaliikkeeseen, kiellettyyn uusnatsijärjestöön. Pakko kysyä, kuinka ihmeessä on mahdollista rinnastaa väkivaltaista vallankumousta ja etnovaltiota ajava Vastarintaliike, ja väkivallattomuuteen sitoutuva ympäristöliike toisiinsa?
Oli Elokapinan toiminnasta mitä mieltä tahansa, on liikeen vertaaminen terroristeihin täysin absurdia. Väkivallaton kansalaistottelemattomuus, Elokapinan näkyvin toimintamalli, on yksi perinteisimpiä sekä tehokkaimpia kansalaisvaikuttamisen keinoja, jota ovat hyödyntäneet useat ihmisoikeuspuolustajat sekä vapaustaistelijat. Kansalaistottelemattomuudella on pitkät perinteet myös meillä Suomessa, aina sortovuosien kutsuntalakkoilijoista nykypäivän totaalikieltäytyjiin. Jopa edustamani puolueen juuret voidaan yhdistää vuoden 1979 Koijärvi-liikkeeseen, johon otti osaa mm. ulkoministeri Pekka Haavisto. Pitääkö Kärnä myös Haavistoa entisenä terroristina? Epäilen suuresti.
Loppupeleissä tulee muistaa, että mielenosoittaminen on perusoikeus, johon Suomessa ei erillistä lupaa tarvitse. Poliisilla on mahdollisuus puuttua häiritseviin mielenosoituksiin, kuten se Elokapinan suhteen on tehnyt. Jos Elokapinasta halutaan eroon, on siihen helppo ratkaisu: tehdään ne tarvittavat ilmastotoimet, jolloin heidän toiminnasta tulee tarpeetonta. Lopetetaan tällaisten typerien kommenttien levittely.
Eero Kivistö (vihr)
Kotka
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.