Jukolan viesti aiheuttaa ajoittaista liikenteen ruuhkautumista
Kotkassa on odotettavissa vauhdikas jaä jännittävä Jukolan viesti
Jussi Kouvo palasi uudistuneena näyttämölle – Musiikista on tehty levy
Kouvolan 50-vuotiaassa Validia-talossa arki on yhteisöllistä ja aktiivista
Juhannus vilkastuttaa lihakauppaa
Kuninkaantienajo näkyy Kouvolassa lauantaina
Pyhtään kunta tarjoaa maksutonta merenrantamökkeilyä
Bolt laajentuu Kotkassa
Taiteilija Johanna Oras yhteistyöhön kotkalaisen laulajatulokkaan kanssa
Jo yli 40 000 pizzaa automaatista
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Mielipide: Nyt on aika kiinnittää heijastimet
Syksyn pimeys oli laskeutunut ja auton ajovalot loivat kapean valokeilan eteenpäin. Silti pimeys tuntui nielevän kaiken valon ympäriltään. Tie oli hiljainen, vain satunnaisia lehtiä pyöri tuulessa. Yhtäkkiä, aivan yllättäen auton valokeilaan osui tummiin pukeutunut hahmo. Autoilija painoi jarrua ja ehti juuri ja juuri väistää henkilön, joka sulautui ympäröivään pimeyteen. Jälkeenpäin autoilija mietti, mitä olisi voinut tapahtua, jos hän ei olisi reagoinut ajoissa.
Tämä on muistutus siitä, kuinka pienen yksityiskohdan puuttuminen voi tehdä liikkumisesta paljon vaarallisempaa. Haluamme muistuttaa ottamaan heijastimet käyttöön ja kiinnittämään ne jo etukäteen takkeihin ja laukkuihin. Autoilija havaitsee parhaiten tien puoleiselle sivulle kiinnitetyn heijastimen. Huolehditaan myös, että läheisillämme on pimeän aikaan asianmukaiset heijastimet käytössään.
Liikenneturva kysyi suomalaisten mielipiteitä turvavarusteista toukokuussa 2025. Kysely osoitti, että heijastin koetaan tarpeelliseksi pimeällä ja hämärässä myös kaupungissa. Vaikka kaupunkien keskustat ovat valaistuja, katvealueita, puita ja muita valoja sekä heijastuksia on paljon. Tällöin heijastimet auttavat kävelijää näkymään.
Heijastin ei poista autoilijoiden vastuuta liikenteessä, vaan se edesauttaa kävelijöiden ja pyöräilijöiden näkymistä. Autoilijan on aina ajettava sellaista nopeutta, että hän pystyy pysäyttämään autonsa suojatien eteen myös pimeällä tai sateella. Kaukovaloilla ajava autoilija näkee ilman heijastinta pimeällä kulkevan jalankulkijan noin 150 metrin etäisyydeltä. Heijastinta tai heijastinliiviä käyttävä nähdään yli 600 metrin päästä.
Varmista myös lemmikin turvallisuus ja näkyvyys. Koiran huomioliivi on usein turvallisin vaihtoehto, silloin koira erottuu kaikista suunnista. Talutushihnaan kiinnitetty heijastin puolestaan auttaa erityisesti pyöräilijöitä huomioimaan hihnan. Pimeästä erottuva koira auttaa myös omistajaansa näkymään.
Näy pimeässä – olet tärkeä.
Tarja Korhonen
Liikenneturvan yhteyspäällikkö
Laura Sillanpää
Kouvolan kaupungin ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön koordinaattori
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.