Suu­ri osa suo­ma­lai­sis­ta ko­koon­tui taas seu­raa­maan it­se­näi­syys­päi­vän juh­lia te­le­vi­si­o­ruu­duis­ta, ja pie­ni osa kut­sut­tiin juh­liin pai­kan pääl­le. Sa­maan ai­kaan, kun juh­la­sa­lin kris­tal­lit lois­ti­vat kil­paa hy­myi­le­vien juh­la­vie­rai­den kans­sa, moni suo­ma­lai­nen van­hus jo­not­ti it­sel­leen tur­val­lis­ta hoi­to­paik­kaa. Moni syr­jäy­ty­nyt yk­si­näi­nen tai jopa per­heel­li­nen miet­ti, mis­tä sai­si seu­raa­van ate­ri­an. Tämä on to­del­li­suut­ta Suo­mes­sa vuon­na 2025.

Sääs­tö­tal­koot ovat vie­neet meil­tä pal­jon. Hoi­to­hen­ki­lös­töä ir­ti­sa­no­taan, vaik­ka tie­däm­me, et­tä van­hus­vä­es­tön pal­ve­lu­tar­ve ei an­tai­si tä­hän mah­dol­li­suut­ta ja pal­ve­lu­tar­ve jopa kas­vaa rä­jäh­dys­mäi­ses­ti muu­ta­man vuo­den ku­lut­tua. Ra­ken­tei­ta muu­te­taan, mut­ta kuka ha­lu­aa jat­kos­sa työs­ken­nel­lä olo­suh­teis­sa, jois­sa työ­eh­dot heik­ke­ne­vät ja ar­vos­tus ka­to­aa? On epä­var­maa, saam­me­ko näi­tä hoi­ta­jia kos­kaan ta­kai­sin alal­le.

Sote-pal­ve­lu­jen ra­hoi­tus­mal­li on krii­sis­sä. Hy­vin­voin­ti­a­lu­eil­la ei ole ve­ro­tu­soi­keut­ta, ja val­ti­on ra­hoi­tus ei rii­tä kat­ta­maan kas­va­via me­no­ja. Pal­ve­lu­ja su­pis­te­taan, hen­ki­lös­töä vä­hen­ne­tään, ja jäl­jel­le jää­vät kan­ta­vat yhä ras­kaam­paa taak­kaa. Kun­nat ja hy­vin­voin­ti­a­lu­eet te­ke­vät so­peu­tus­toi­mia, jot­ka koh­dis­tu­vat eri­tyi­ses­ti hen­ki­lös­tö­me­noi­hin ja pal­ve­lui­hin. Tämä hei­ken­tää pal­ve­lu­jen saa­ta­vuut­ta ja laa­tua, eri­tyi­ses­ti hei­koim­mas­sa ase­mas­sa ole­vil­le.

Van­hus­pal­ve­luis­sa hoi­va­va­je sy­ve­nee. Yhä use­am­pi van­hus jää yk­sin, kun ko­ti­hoi­don käyn­nit ly­he­ne­vät ja hoi­va­ko­deis­sa hen­ki­lös­tö­mi­toi­tus ei rii­tä. Moni ei saa päi­vit­täin syö­dä tar­peek­si, ei­kä ku­kaan eh­di py­säh­tyä kuun­te­le­maan ikään­ty­nei­den elä­män­ta­ri­naa. On­ko tämä se Suo­mi, jon­ka puo­les­ta esi-isäm­me tais­te­li­vat?

Va­ral­li­suu­se­rot kas­va­vat. Va­rak­kain kym­me­nys omis­taa yli puo­let kai­kes­ta net­to­va­ral­li­suu­des­ta, kun taas vä­hä­va­rai­sin 50 pro­sent­tia omis­taa vain nel­jä pro­sent­tia. Asun­to­jen hin­nat las­ke­vat, mut­ta ve­lat ei­vät. Yhä use­am­pi pu­to­aa kel­kas­ta, ja yh­teis­kun­nan ja­kau­tu­mi­nen hyvä- ja huo­no-osai­siin kiih­tyy.

Sa­maan ai­kaan juh­la­sa­leis­sa pu­hu­taan tu­le­vai­suu­den mah­dol­li­suuk­sis­ta, mut­ta ar­jes­sa moni ko­kee, et­tei tu­le­vai­suu­del­la ole enää vä­liä. Mo­net krii­sit, ku­ten pan­de­mia, sota, elin­kus­tan­nus­ten nou­su, vä­es­tö­ra­ken­teen muu­tos ovat vie­neet us­kon yh­tei­seen pon­nis­te­luun. Yh­teis­kun­ta eriy­tyy, nuor­ten pa­hoin­voin­ti kas­vaa, ja osa vä­es­tös­tä ko­kee jää­vän­sä ul­ko­puo­lel­le.

Jää­kö jäl­jel­le vain hil­jai­suus, kun hoi­ta­ja ei eh­di enää py­säh­tyä van­huk­sen vuo­teen ää­rel­le? Jää­kö vain epä­var­muus, kun pal­ve­lut su­pis­tu­vat ja tur­va­ver­kot re­pei­le­vät? Vai nou­see­ko kui­ten­kin toi­vo? Toi­vo sii­tä, et­tä voim­me vie­lä kään­tää suun­nan, jos us­kal­lam­me kat­soa to­del­li­suut­ta sil­miin ja teh­dä roh­kei­ta pää­tök­siä.

It­se­näi­syys­päi­vän juh­lat ovat ohit­se, mut­ta ar­ki jat­kuu. On ai­ka ky­syä, ke­nen Suo­mea me ra­ken­nam­me. On­ko meil­lä roh­keut­ta puo­lus­taa hei­koim­pia, vai jää­kö jäl­jel­le vain juh­la­sa­lin kai­ku ja tyh­jät lu­pauk­set?

Päi­vi In­berg

pu­heen­joh­ta­ja

Suo­men lähi- ja pe­rus­hoi­ta­ja­liit­to Su­Per