Jukolan viesti aiheuttaa ajoittaista liikenteen ruuhkautumista
Kotkassa on odotettavissa vauhdikas jaä jännittävä Jukolan viesti
Jussi Kouvo palasi uudistuneena näyttämölle – Musiikista on tehty levy
Kouvolan 50-vuotiaassa Validia-talossa arki on yhteisöllistä ja aktiivista
Juhannus vilkastuttaa lihakauppaa
Kuninkaantienajo näkyy Kouvolassa lauantaina
Pyhtään kunta tarjoaa maksutonta merenrantamökkeilyä
Bolt laajentuu Kotkassa
Taiteilija Johanna Oras yhteistyöhön kotkalaisen laulajatulokkaan kanssa
Jo yli 40 000 pizzaa automaatista
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Mielipide: Tässäkö ratkaisu mielenterveyskriisiin?
Elämme hämmentäviä aikoja, kun kaikkialla puhutaan mielenterveyskriisistä, mutta samaan aikaan valtakunnan politiikalla edelleen heikennetään tilannetta. Hallitus on muun muassa päättänyt leikata järjestöiltä, jotka ovat juuri niitä toimijoita, jotka toimivat esimerkiksi mielenterveysongelmien parissa. Tämän lisäksi hallitus on halunnut edistää esimerkiksi alkoholin saatavuutta esityksellään sen kotiinkuljetuksen mahdollistamisesta. Hallituksen riveistä on kuulunut myös puhetta Alkon aukioloaikojen laajentamiseen liittyen. Ratkaistaanko näillä päätöksillä mielenterveyskriisi?
Kun hyvinvointialueet kärsivät taloudellisesti, järjestöjen tulisi voida olla niitä toimijoita, jotka ottavat koppia heistä, jotka eivät pysty saamaan tarvitsemaansa apua hyvinvointialueilta. Hallitus on päättänyt leikata vuosina 2024–2027 yhteensä 140 miljoonaa euroa sote-järjestöjen valtionavustuksista, mikä on yli kolmasosa avustusten määrästä. Voimme vain miettiä, mitä käy heille, joiden hyvinvointi on näiden järjestöjen toimintojen varassa.
Leikkaukset sote-järjestöistä kohdistuvat juuri haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisiin, joilla on muutenkin riski joutua väliinputoajiksi. Tämä voi johtaa esimerkiksi alkoholi- ja mielenterveysongelmien lisääntymiseen näissä ihmisryhmissä. Päätöksillä liittyen alkoholin saatavuuden parantamiseen on varma vaikutus kansanterveyteen ja esimerkiksi alkoholismin riskin kasvamiseen.
Kaakkois-Suomen Demarinaiset ei voi hyväksyä politiikkaa, jossa ollaan sokeita selkeille negatiivisille ja pitkäaikaisille vaikutuksille. Suomen tulisi olla aito hyvinvointivaltio, joka todella pitää huolta jokaisesta. Tämä on maa, jossa jokaisen tulisi saada tarvitsemansa apu.
Kaakkois-Suomen Demarinaiset ry:n syyspiirikokouksen julkilausuma
Sari Melkko, naispiirin puheenjohtaja
Aija Laurila, naispiirin hallituksen jäsen, syyspiirikokouksen julkilausumavaliokunnan puheenjohtaja
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.