Jukolan viesti aiheuttaa ajoittaista liikenteen ruuhkautumista
Kotkassa on odotettavissa vauhdikas jaä jännittävä Jukolan viesti
Jussi Kouvo palasi uudistuneena näyttämölle – Musiikista on tehty levy
Kouvolan 50-vuotiaassa Validia-talossa arki on yhteisöllistä ja aktiivista
Juhannus vilkastuttaa lihakauppaa
Kuninkaantienajo näkyy Kouvolassa lauantaina
Pyhtään kunta tarjoaa maksutonta merenrantamökkeilyä
Bolt laajentuu Kotkassa
Taiteilija Johanna Oras yhteistyöhön kotkalaisen laulajatulokkaan kanssa
Jo yli 40 000 pizzaa automaatista
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Mielipide: Vaali-ilo kuihtui puoliväliriihen linjauksiin
Kaakkois-Suomessa vaalitulos näytti, mitä mieltä kansalaiset ovat hallituksen tekemästä leikkauspolitiikasta. SDP keräsi selvästi eniten ääniä kunta- ja aluevaaleissa. Vaalitulos näytti myös, että alueellisesti haluttiin vaihtuvuutta: jokaisessa vaalipiirissä kuntavaalien osalta nousi uusia valtuutettuja.
Vaali-ilo kuihtui kuitenkin puoliväliriihen linjauksiin tulevista leikkauksista. Hallitus aikoo poistaa ammattiyhdistysjäsenmaksujen verovähennysoikeuden, millä olisi suoraan negatiivinen vaikutus yli miljoonan järjestäytyneen suomalaisen tuloihin ja työelämän järjestäytymiseen. Kaakkois-Suomen Demarinaiset muistuttaa, että tämäkin iskee erityisesti naisiin, jotka ovat useammin liittojen jäseniä kuin miehet: vuonna 2021 naisten järjestäytymisaste oli 60,9 prosenttia, kun miesten oli 48,5 prosenttia.
Moni perheellinen ja matalapalkka-alalla työskentelevä saattoi hetken ilahtua nähdessään uutiset hallituksen ilmoittamista veronkevennyksistä. Lähemmin tarkasteltuna kuitenkin huomaa, että hallituksen puoliväliriihessä tehdyt päätökset eivät hyödytä pienituloisempaa, usein naisvaltaisella alalla työskentelevää naista. Sen sijaan eurot valuvat suurituloisimpien, useimmiten miesten, lompakoihin.
Kuluneet kaksi vuotta hallitus on tehnyt erittäin rajuja pienituloisiin kohdistuvia leikkauksia sekä rampauttanut niin hyvinvointivaltiota kuin sote-palveluja. Hallitus suunnittelee leikkausta myös kuntien valtionosuuksiin, mikä vaikuttaisi suoraan lasten ja nuorten kasvatukseen ja koulutukseen sekä naisvaltaisilla aloilla työskentelevien työoloihin.
Näiden leikkausten lisäksi oikeistohallitus on jälleen iskemässä kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin heikentämällä viimesijaista etuutta ja toimeentulotukea sekä leikkaamalla kehitysavusta ja maailman köyhimmiltä. Kaakkois-Suomen Demarinaiset muistuttaa, että kehitysavun leikkaukset vaarantavat tyttöjen ja naisten asemaa ja terveyttä maailmanlaajuisesti. Kaikkialla maailmassa on nähtävissä, että varallisuuden kasautuminen lisää vain kurjuutta.
Nykyinen poliittinen suunta voidaan muuttaa seuraavissa eduskuntavaaleissa. Siihen tarvitaan meitä kaikkia, jokaisen äänellä on merkitystä. Kaiken voi tehdä reilummin.
Sari Melkko, puheenjohtaja
Sari Rautiainen, varapuheenjohtaja
Kaakkois-Suomen Demarinaiset ry
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.