Veli-Pek­ka Kel­lo­nie­mi

Jo­kai­nen ih­mi­nen on lau­lun ar­voi­nen soi kult­tuu­ri­kes­kus Ky­men­suus­sa 3. jou­lu­kuu­ta Mar­ko Put­ko­sen kir­joit­ta­mas­sa ja Por­voon Te­at­te­rin esit­tä­mäs­sä uu­des­sa näy­tel­mäs­sä.

Por­voon ke­sä­te­at­te­ris­sa vii­me ke­sä­nä esi­tet­ty Veik­ko La­vin elä­mä ja vii­sut -näy­tel­mä sai pal­jon kii­tos­ta, ja ylei­sö­me­nes­tyk­sen sii­vit­tä­mä­nä Por­voon Te­at­te­ri ha­lu­si tuo­da näy­tel­män myös Kot­kaan, lä­hem­mäk­si La­vin syn­nyin- ja ko­ti­seu­tu­ja.

Toi­vo Veik­ko Lavi oli omin­ta­kei­nen vei­ja­ri, tem­pe­ra­men­ti­kas ja räis­käh­te­le­vä. Hän in­nos­tui uu­sis­ta asi­ois­ta, ai­na yh­tä rie­hak­kaas­ti, pis­ti kaik­ken­sa pe­liin, kun­nes jon­kun ajan ku­lut­tua in­to laan­tui ja tuli ai­ka et­siä uu­sia vi­rik­kei­tä. Lavi toi­mi mo­nis­sa am­ma­teis­sa puu­ta­va­ra­liik­keen toi­mi­tus­joh­ta­jas­ta so­si­aa­li­pääl­lik­köön. Hän val­mis­tui Vii­pu­rin puu­kou­lus­ta puu­ta­va­ra­tek­ni­kok­si mut­ta ha­lu­si ai­na tuo­da esiin myös työ­läis­taus­taan­sa sa­ta­ma­jät­kä­nä ja kas­vu­ym­pä­ris­tö­ään köy­hä­lis­tön Lu­tik­ka­lin­nas­sa.

Syn­nyin­kau­pun­gis­saan Kot­kas­sa hän niit­ti mai­net­ta hy­väs­sä ja pa­has­sa. Hy­vän puo­lel­le kuu­lui­vat ur­hei­lu­me­nes­tyk­set, en­nen kaik­kea kuu­lan­työn­tö. Huo­nol­le puo­lel­le kuu­lui­vat juo­pot­te­lut ja tap­pe­lut.

La­vin vai­mo Syl­vi oli jämp­ti­nä tun­net­tu, ah­ke­ra ja pi­det­ty om­pe­li­ja, joka jär­jes­ti it­sel­leen töi­tä, asus­ti­pa per­he mis­sä päin Suo­mea ta­han­sa – Ke­mis­sä, Jo­en­suus­sa tai Jär­ven­pääs­sä. Sypä om­pe­lu­ko­nei­neen hank­ki elä­mi­sen ra­hat sil­loin­kin, kun Ve­pan palk­ka­tu­lot oli­vat sa­tun­nai­sil­la kat­koil­la.

Veik­ko La­vin ja hä­nen suu­ren rak­kau­ten­sa Syl­vin liit­toa ei kat­so­nut al­kuun hy­väl­lä kum­man­kaan suku. Se oli Suo­men si­säl­lis­so­dan pe­ru­ja. Au­ki re­vi­tyt haa­vat ei­vät ol­leet vie­lä ar­peu­tu­neet. Veik­ko La­vin ja Syl­vin su­vut oli­vat eri puo­lil­ta: Vei­kon suku val­koi­sia ja suo­je­lus­kun­ta­lai­sia, Syl­vin suku pu­nai­sia ja kom­mu­nis­ti­hen­ki­siä. Sit­tem­min ai­ka to­dis­ti, et­tä kum­man­kin su­ku­lai­set oli­vat ol­leet en­nak­ko­luu­loi­neen vää­räs­sä, sil­lä Ve­pan ja Sy­pän avi­o­lii­tos­ta tuli koko elä­män kes­tä­vä rak­kaus ja kump­pa­nuus.

Kun ko­ti­o­lois­sa Sypä is­tui ku­mar­tu­nee­na om­pe­lu­ko­neen­sa ää­reen Vei­kon loi­ko­es­sa soh­val­la lau­lu­ja sor­vail­len, kuu­lui mo­nes­ti nöy­rä pyyn­tö: ”Hei­tä mua Sypä sa­nal­la!” Sy­pän laa­jas­ta kie­li­pus­sis­ta löy­tyi usein apu Vei­kon puut­tu­vaan rii­miin.

Mo­nien vai­hei­den jäl­keen Vepa ja Sypä yh­des­sä päät­ti­vät, et­tä Veik­ko La­vin ai­noa oi­kea työ oli am­mat­ti­mai­nen lau­lu­jen rus­taa­mi­nen ja nii­den esit­tä­mi­nen. Syl­vi opet­te­li jär­jes­tä­mään keik­ko­ja, läh­ti mat­koil­le, myi pää­sy­li­put ja hoi­ti hu­vi­lu­vat.

Veik­ko La­vin jäl­jit­te­le­mä­tön kie­li, ku­ten ki­ro­sa­na saa­tans kant­ti­nau­ha­punt­ti hau­ki­ka­la ja mo­net muut osu­vat let­kau­tuk­set saa­vat näy­tel­mäs­sä kot­ka­lai­ses­sa Tho­mas Pry­kes­sä mai­ni­on tul­kit­si­jan.

Mu­ka­na roo­leis­sa ovat myös kä­si­kir­joit­ta­ja, oop­pe­ra­lau­la­ja­na, kir­jai­li­ja­na ja Hort­to Kaa­lon pe­rus­ta­ja­jä­se­ne­nä tun­net­tu Mar­ko Put­ko­nen mus­ta­lais-Man­nen roo­lis­sa ja por­voo­lai­nen muu­sik­ko ja opet­ta­ja Pasi Sil­ta­kor­pi Ve­pan ka­ve­ri­na To­pi­na sekä Por­voon Te­at­te­rin näyt­te­li­jä­jouk­ko. Sä­es­tä­jä­nä toi­mii ha­nu­ris­ti Ari Suo­ma­lai­nen.

Näy­tel­män ovat oh­jan­neet avi­o­pa­ri Tuo­vi ja Mar­ko Put­ko­nen ja sen esit­tää Por­voon Te­at­te­ri.