Anjalassa ja Voikkaalla torjutaan vieraskasveja talkoilla
Missä ammut on?
Kansanmusiikki raikaa Kymenlaaksossa
Kädet saveen ja kuplivaa lasiin
Wiipurintien markkinat vie jälleen keskiajan tunnelmiin
Tapio Heino jäi eläkkeelle mutta ei vielä kiikkustuoliin
K-Market Hovinsaari saa uuden kauppiaan
Keskikosken museosillan painorajoitus Kouvolassa muuttuu
Mielipide: Presidentti ja Pride
Työ Kymenlaakson luonnon eteen toi ympäristöpalkinnon
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Kiinteistöillä elinvoimaa Kotkaan
Arjan voitto nivelrikosta
Paikallista terveydenhuoltoa suurella sydämellä!
Monikanavaista mainontaa
Poliisi: Yhtä henkilöä esitetään vangittavaksi epäiltynä Kuusankosken henkirikoksesta
Kaakkois-Suomen poliisi on edistynyt Kuusankoskella tapahtuneen henkirikoksen tutkinnassa. Varhain perjantaina 17. marraskuuta Kouvolan Kuusankoskella paljastui henkirikos, jossa 26-vuotias taksinkuljettaja oli surmattu taksiinsa työvuoron aikana.
Poliisi pidätti perjantaina kaksi miestä epäiltynä taposta ja törkeästä ryöstöstä. Esitutkinnan edettyä toinen heistä vapautettiin viikonlopun aikana.
Toista teosta epäiltyä, 23-vuotiasta kouvolalaismiestä, esitetään tänään vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä taposta ja törkeästä ryöstöstä. Epäilty mies on ollut ennen tapahtumia taksin kyydissä matkustajana. Henkirikos on tehty teräaseella.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.