Ajan kulkua ja muistojen voimaa
Kotkalaisen esseekilpailun voitti Irja Sinivaara
Laivakello-palkinto kirjailija Kirsti Kuroselle
Vasemmistoliiton puheenjohtaja pitää puheita Kouvolassa lauantaina
Kansanedustaja Juho Eerola Googlen uutisesta: Kymenlaakson näkökulmasta historiallinen jättipotti
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Sivustakatselijasta täyspäiväiseksi urheilijaksi
Taas lähdetään Villen ajolle
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Poliisilla on rikostutkintaan liittyvä operaatio meneillään Kouvolassa
Kaakkois-Suomen poliisilaitoksella on meneillään poliisin ja puolustusvoimien operaatio, joka liittyy meneillään olevaan rikostutkintaan. Tilanteesta ei ole vaaraa sivullisille, mutta poliisi pyytää työrauhaa alueelle.
Tänään mielenkiintoa herättänyt poliisioperaatio on meneillään Kouvolan alueella. Paikalla on niin poliisin kuin puolustusvoimien henkilöstöä.
Tilanteesta ei ole vaaraa sivullisille, ja operaatio tulee jatkumaan useamman päivän ajan. Poliisi kehottaa sivullisia pysymään poissa alueelta ja turvaamaan työrauhan tutkinnassa.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.