Kouvolaan uusi kaksipäiväinen kesäfestivaali
Ajan kulkua ja muistojen voimaa
Kotkalaisen esseekilpailun voitti Irja Sinivaara
Laivakello-palkinto kirjailija Kirsti Kuroselle
Vasemmistoliiton puheenjohtaja pitää puheita Kouvolassa lauantaina
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Sivustakatselijasta täyspäiväiseksi urheilijaksi
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Liike Nytille uusi yhdistys Kouvolaan
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Satamaliikenteessä laskua mutta myös pientä kasvua
Hamina-Kotka sataman kautta kulki tammi-heinäkuussa 7,2 miljoonaa tonnia tavaraa, joka on 9,8 prosenttia vähemmän kuin samalla ajanjaksolla vuosi sitten. Viennissä tavaraa kulki 12,7 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Voimakkainta lasku oli luokan ”muu tavara” kuljetuksissa (-43,2 %). Lisäksi vähenivät kuivabulkin (-24,7 %), nestebulkin (-14,4 %) sellun (-11,1 %), sahatavaran (-9,6 %) ja paperin (-4,4 %) kuljetukset. Viennissä kasvussa olivat ainoastaan kappaletavarakuljetukset (+14,1 %).
Tuontiliikenteessä laskua oli 3,3 prosenttia. Tuontiliikenteen laskun aiheutti raakapuulastien vähentyminen (-20,3 %). Muilta osin tuonti oli pienessä kasvussa. Merkittävin kasvu oli luokan ”muu tavara” tuotteilla ( +28,7 %) ja lisäksi kasvussa olivat kuivabulkin (+8,7 %), kappaletavaroiden (2,5 %) sekä nestebulkin (+2,4 %) käsittely.
Kauttakulkuliikenne laski tarkastelujaksolla 25,2 prosenttia. Kotimaanliikenteessä, joka on kokonaismäärältään pienimuotoista, tavaraa kulki 42,1 prosenttia edelisvuotta enemmän. Konttien käsittely väheni 1,5 prosenttia.
Laivoja satamassa kävi 1 086 kappaletta, joka on 16,6 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.
– Tiedossa oleva lannoiteliikenteen hiipuminen tulee vaikuttamaan negatiivisesti loppuvuoden liikennemääriin, muilta osin lähikuukausien liikennemäärien kehitystä on vaikea ennustaa, toteaa toimitusjohtaja Eija Rossi sataman tiedotteessa.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.