Ah­ti Kos­ki­nen

Juu­ri­kor­ven ky­lä­läi­set ei­vät tain­neet vuo­si­kym­me­niin tie­tää, et­tä hei­dän ky­läl­lään har­joi­tet­tiin so­dan ai­ka­na mitä sa­lai­sin­ta tie­dus­te­lu­toi­min­taa.

Ai­na­kaan minä en en­nen tien­nyt. Syn­nyin vuon­na 1954 en­kä muis­ta kos­kaan kuul­lee­ni ky­läs­sä ke­nen­kään pu­hu­een mo­ko­mas­ta asi­as­ta. Se tuli mi­nua vas­taan vas­ta 2000-lu­vul­la.

Mis­tä oli ky­sy­mys?

Ai­hees­ta jul­kais­tiin ar­tik­ke­li So­ta­his­to­ri­al­li­ses­sa ai­ka­kaus­kir­jas­sa 27 vuon­na 2008. Lau­ri Leh­to­nen kir­joit­ti sen poh­jal­ta 30.6.2017 Elekt­ro­ni­sen so­dan­käyn­nin kil­ta ry:n verk­ko­si­vuil­la il­ma­voi­mien ra­di­o­tie­dus­te­lus­ta jat­ko­so­das­sa. Sii­tä siis on kyse.

Leh­to­sen mu­kaan il­ma­voi­mien oma ra­di­o­tie­dus­te­lu käyn­nis­tyi so­dan kan­nal­ta var­sin myö­hään, vuo­den 1943 lop­pu­puo­lel­la.

Syys­kuus­sa 1943 oli saa­vu­tet­tu riit­tä­vä hen­ki­lös­tö-, kou­lu­tus- ja ka­lus­to­val­mius ra­di­o­tie­dus­te­lu­komp­pa­ni­an pe­rus­ta­mi­sek­si. Se siir­ret­tiin jouk­ku­eit­tain il­ma­voi­mien eri yk­sik­kö­jen käyt­töön.

Komp­pa­ni­an toi­nen juo­uk­kue si­joi­tet­tiin Ky­miin, Juu­ri­kor­ven tii­li­teh­taa­seen. Sen joh­ta­ja­na toi­mi luut­nant­ti Rope Ko­jo­nen ja se tuki len­to­lai­vue 34:ää.

Jou­lu­kuus­sa 1943 evers­ti­luut­nant­ti Veik­ko Sau­ra laa­ti muis­ti­on ja kat­sauk­sen ra­di­o­tie­dus­te­lu­komp­pa­ni­an toi­min­taan. Jo kol­mes­sa kuu­kau­des­sa komp­pa­nia oli tuot­ta­nut mer­kit­tä­viä tu­lok­sia. Lau­ri Leh­to­nen:

”Sau­ran lau­sun­non mu­kaan Suu­la­jär­ven ja Ky­min (Juu­ri­kor­ven) jouk­ku­eet oli­vat saa­neet hy­vän ot­teen vi­hol­li­sen hä­vit­tä­jä­toi­min­taan, tu­lok­se­na muun mu­as­sa muu­ta­mien voi­tol­lis­ten il­ma­tais­te­lu­jen ai­kaan­saa­mi­nen.”

Tie­dus­te­lu oli Juu­ri­kor­ves­sa kah­den­lais­ta ku­ten muu­al­la­kin; puhe- ja säh­kö­tys­kuun­te­lua. Pai­kan­ta­mis­mah­dol­li­suu­det ulot­tui­vat noin 200 ki­lo­met­rin sä­teel­lä Pie­ta­rin alu­eel­le ja Suo­men­lah­del­le.

Sau­ra oli esit­tä­nyt muis­ti­os­saan, et­tä il­ma­voi­mil­le pi­täi­si pe­rus­taa kak­si kol­men jouk­ku­een komp­pa­ni­aa kä­sit­tä­vä pa­tal­joo­na, jon­ka jouk­ku­eet oli­si si­joi­tet­tu Suu­la­jär­vel­le, Ky­miin, Hel­sin­kiin, Nur­moi­laan Hir­vak­seen ja Tiiks­jär­vel­le.

Hel­mi­kuun 27. päi­vä1944 an­net­tiin käs­ky il­ma­voi­mien ra­di­o­pa­tal­joo­nan pe­rus­ta­mi­ses­ta. Pa­tal­joo­naan tuli kui­ten­kin kah­den kol­mi­jouk­ku­ei­sen komp­pa­ni­an si­jas­ta kol­me kak­si­jouk­ku­eis­ta komp­pa­ni­aa. Nyt Juu­ri­kor­ves­sa toi­mi toi­nen komp­pa­nia joh­ta­ja­naan en­ti­nen jouk­ku­een­joh­ta­ja luut­nant­ti Ko­jo­nen. Se tuki edel­leen len­to­lai­vue 34:ää. Ke­sä­kuun puo­li­vä­lis­sä 1944 ko­koon­pa­no muut­tui taas. Juu­ri­kor­ves­sa al­koi toi­mia kak­si jouk­ku­et­ta.

En­sim­mäi­sen komp­pa­ni­an 2. jouk­kue toi­mi joh­ta­ja­naan luut­nant­ti Har­re­la ja se tuki il­ma­voi­mien esi­kun­taa/ADD (kuun­te­lua). ADD tar­koit­ti Neu­vos­to­lii­ton kau­ko­toi­min­tail­ma­voi­mia.Toi­sen komp­pa­ni­an 2. jouk­kue oli luut­nant­ti Haup­tin ko­men­nos­sa ja se tuki len­to­ryk­ment­ti 3:a.

Suo­ma­lai­set oli­vat saa­neet sak­sa­lai­sil­ta hy­vän vin­kin. Sen mu­kaan ve­nä­läi­sil­lä oli ADD-toi­min­nas­saan ta­pa­na lä­het­tää puo­les­ta tun­nis­ta nel­jään tun­tia en­nen hyök­käys­tä koh­de­a­lu­eel­le sää­tie­dus­te­lu­ko­ne. Se puo­les­taan lä­het­ti omal­le joh­to­a­se­mal­leen 3–5 mi­nuu­tin vä­lein ly­hyi­tä koo­di­sa­no­mia. Lau­ri Leh­to­nen:

”Täs­tä ver­kos­ta alet­tiin nyt sys­te­maat­ti­ses­ti et­siä sää­tie­dus­te­lu­ko­net­ta, jota jat­ku­vas­ti suun­nit­tiin kah­del­la suun­ti­mol­la (Suu­la­jär­vi, Juu­ri­kor­pi).11.2.1944 teh­tiin en­sim­mäi­nen sää­ko­ne­ha­vain­to.”

Säh­kö­tys­kuun­te­luun Juu­ri­kor­ves­sa li­sät­tiin kuun­te­lu­pis­tei­tä, min­kä an­si­os­ta tie­tä­mys ADD:n toi­min­nas­ta ja sii­hen liit­ty­vis­tä ra­di­o­ver­kois­ta kas­voi no­pe­as­ti.

Ra­di­o­tie­dus­te­lun le­gen­da Erk­ki Pale on muis­ti­os­saan si­tee­ran­nut Juu­ri­kor­ves­sa toi­mi­neen II jouk­ku­een joh­ta­jan luut­nant­ti Rope Ko­jo­sen haas­tat­te­lu­ker­to­mus­ta:

”Suun­nim­me ja ris­ti­suun­nim­me suu­rim­man osan ko­neen rei­tis­tä, jo­ta­pait­si se ys­tä­väl­li­ses­ti kyl­lä len­si ai­van Juu­ri­kor­ven yli. Saa­toin omin sil­min näh­dä sen hah­mon liu­ku­mi­sen täh­ti­kir­kas­ta tai­vas­ta vas­ten.

Kun ko­neen an­ta­mat sa­no­mat muis­tut­ti­vat Itä­me­ren lai­vas­ton il­ma­voi­mien sää­sa­no­mia, ja kun sit­tem­min vie­lä to­det­tiin nou­su­kut­sut len­to­ko­neil­le, lä­he­tim­me roh­ke­as­ti va­roi­tuk­sen 2 -2,5 tun­tia en­nen hyök­käys­tä.

Ar­vi­oi­mam­me ajan­koh­ta piti ku­tin­sa puo­len tun­nin si­säl­lä, ei­kä ko­ne­mää­rä­kään, 100/150 kpl ol­lut olo­suh­tei­siin kat­so­en hul­lum­min ar­vat­tu. Ei­hän ta­val­li­ses­ti ku­kaan ole eri­koi­sen iloi­nen vi­hol­li­sen hyök­käyk­ses­tä, mut­ta suo­ta­koon mi­nul­le an­teek­si täs­sä ta­pauk­ses­sa se syvä ja vil­pi­tön ilon tun­ne, joka val­ta­si mie­le­ni hyök­käyk­sen ta­pah­tu­es­sa.”

Ky­sees­sä oli il­mei­ses­ti Kot­kan pom­mi­tus 10.–11.2.1944.