Kouvolan työllisyys- ja yrityspalvelut Kohoaan heinäkuun alussa – Ohjaamo jää vanhaan osoitteeseen
Särestöniemestä Vuohijärven helmi
Mikat Byman ja Willberg – kantria ja räyhärockia
Tanssit pystyyn, pelimanni, ja haitari soimaan!
Kouvola lakkauttaa liikuntatiloja mutta myös investoi uusiin
Kuninkaantienajo näkyy Kouvolassa lauantaina
Pyhtään kunta tarjoaa maksutonta merenrantamökkeilyä
Bolt laajentuu Kotkassa
Jo yli 40 000 pizzaa automaatista
Kela-kilpailutuksen lopputulos on herättänyt taksialalla laajaa huolta
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Melko rehvakkailta kaverit näyttivät jo sodan aikana Syvärillä. Hurjan näköiset miehet ovat Pentti Koskinen, Arkko Holtari ja Kase Heikkilä.
Tanssit pystyyn, pelimanni, ja haitari soimaan!
Jalkaväkirykmentti 4:n jatkosota päättyi miesten kotiuttamiseen Haminassa loppukesästä 1944. Päätös oli varsin rehvakka.
Ahti Koskinen
Rykmentti vetäytyi rintamalta Kiteelle. Siellä viivyttiin jokunen päivä ja jotkut kävivät metsällä. Jo edesmennyt Aarre Helminen Loviisasta kertoi aikanaan parin aseveljensä ampuneen hirven, joka oli popsittu porukalla.
Jotkut toiset miehet olivat kärähtäneet hirven kaadosta, kun joku oli ilmiantanut heidät. Helminen uhosi, etteivät hänen tuntemansa metsämiehet olisi moista sietäneet.
– Ellei se ukko olis siit lähteny, se olis ollu samas kuopas kun sen hirvenraadon jätteetkin! Hakihan ne siält useammankin sen jälkee, kun nää metsästäjät pääs tosissaan hommiin.
Kiteeltä sotilaat marssivat Kerimäelle. Siellä heidät lastattiin laivoihin ja matka jatkui Lappeenrantaan. Miesten olisi pitänyt astella loppumatka apostolinkyydillä Haminaan. Kotkalainen Lennart Pohjola – hänkin jo edesmennyt – muisti miten raskaalta patikoinnilta vältyttiin.
– Myä mentii junalla Kouvolaa ja siältä Haminaa. Oltii peril ennen ku vääpeli polkupyörällää, hehheh.
Ja Haminassa alkoi todella tapahtua. Humoristisemmasta päästä oli tilanne, jossa Pohjolan mukaan aseveli Arkko Holtari kohtasi markkinoilla entisen komppanianpäällikön kapteeni Matti Hannilan.
Holtari huomautti Hannilalle, että hänellä on yhä pitämättä se loma, joka aikanaan luvattiin kun lähdettiin valloittamaan Suurlahtea.
– Hannilan Matti otti taskustaan muistikirjan ja kirjoitti siihen Arkolle loman, hehheh. Jälkikäteen!
Se oli vielä pientä. Rykmentin miehet päättivät järjestää tanssit RUK:n maneesissa. Sellainen huvitteluhan oli tuolloin kielletty. Varusteita ei ollut vielä luovutettu ja kaikilla olivat aseet mukanaan. Paijärveläinen Erkki Pakkanen muisti hyvin tanssit, joissa oli itsekin mukana.
– Sinne tuli katupartio lopettamaan niitä. Mitäs me, vasta sodasta tulleet äijät, aseet vielä mukana. Partion luutnantilta lyötiin silmälasit lattialle. Sen jälkeen lensi katujyrän miesten aseet ensin takaovesta ja sitä mukaa mies etuovesta.
Poliisikin yritti keskeyttää tansseja ampumalla kattoon, mutta sekään ei auttanut. Pakkasen muistaman mukaan paikalle yritettiin soittaa apua Kotkan poliisista.
– Mutta ne eivät halunneet lähteä tapattamaan itseään!
Väinö Kemppikin Husulasta painoi tanssitapahtumat mieleensä. Hän oli itse niissä mukana. Ja naisiakin oli paljon.
– Olihan se sellasta rytinää enstää vähä. Katos ku oli aselepo jo tullu ja ne ties ettei täs sen kummemmin käy vaikka vähä rähinöikin.
Kemppi kuuli myös ampumisen. Hän ei osannut varmaksi sanoa kuka tai ketkä ampuivat, poliisit vai sotilaat.
– Miä vähä luulen et voi olla meiän äijät ketkä ampu. Jokahisel oli viel aseet. Niit ei ollu luovutettu.
Lennart Pohjola muisteli itsensä rykmentinkomentaja everstiluutnantti Sakari Simeliuksen tulleen tanssipaikalle.
– Simeliuksellekin äijät sano, että nyt ei olla enää missään sodassa vaan rauhan aikana. Tanssit pystyyn, pelimanni, haitari soimaan!
Komentajan kanssa sovittiin, että tanssit lopetetaan kello 22. Se oli poikkeuksellinen myönnytys häneltä. Jos tieto ylipäätään pitää paikkansa.
– Eikhän siel joku ampunnu sen maneesin katostaki läpi. En nähny, kuulin. Kun on viinaa päässä, ni se on vähä rehvakkaa, Pohjola kertoi.
Jalkaväkirykmentti 4 tunnetaan ´lempinimellä´ Punamustarykmentti. Sen sotaveteraaneja ei liene elossa enää yhtään, mutta rykmentin muistoa ylläpitää perinneyhdistys. Se on käynnistänyt hankkeen, jossa kerätään punamustasotilaiden kokemuksia sodan aikana ja sen jälkeen.
Tutkimuksesta vastaa kotkalainen tietokirjailija Petri Pietiläinen. Hän on aiemmin kirjoittanut mm. teokset Junnu Vainio: Sellaista elämä on ja Yksi rykmentti, sata tarinaa/Veteraanit kertovat.
Tavoitteena on koota rykmentin miehiä koskevia kenttäpostikirjeitä, henkilökohtaisia sotapäiväkirjoja, valokuvia, muistelumateriaalia. Myös sodan jälkeen kirjoitettuja muistoja, artikkeleita ja haastatteluja kaivataan. Tarkoitus on julkaista kaikesta tästä kirja.
Jos sinulla on materiaalia, Petri Pietiläiseen voi olla yhteydessä p. 050 300 7012.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.