Lukijan kuva: kesäluontoa
Kesä töissä kivassa seurassa ja maisemassa
Kotkalaislähtöinen That Band from Finland voitti Suomen Paras Kantribiisi -kilpailun
Mielipide: Suomi tarvitsee positiivista maahanmuuttoa, ei rasismia
Metsäkodissa on rauha, tuulten sinfonia ja kauneutta
Positiivisin kotkalainen 2025 finalistit julkaistu
Kouvolan kaupunki tarkistaa kiinteistörajoja ja rajamerkkejä
Tapio Heino jäi eläkkeelle mutta ei vielä kiikkustuoliin
Kouvolassa pääsee vikkelästi vihille perjantaisin
K-Market Hovinsaari saa uuden kauppiaan
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Kiinteistöillä elinvoimaa Kotkaan
Arjan voitto nivelrikosta
Paikallista terveydenhuoltoa suurella sydämellä!
Monikanavaista mainontaa
Mielipide: Hallitus toimii ihmisiä unohtamatta
Kulunut vuosi on ollut vauhdikas. Huoli ihmisten hyvinvoinnista ja toimeentulosta on korostunut koronan myötä entisestään. Päätöksiä on jouduttu tekemään määrätietoisesti ja ripeästi. Asioitten eteenpäin vieminen kiireen keskellä on ollut haasteellista, mutta olemme siinä onnistuneet.
Koronasta huolimatta hallitus on vienyt maaliin tärkeitä hallitusohjelman mukaisia kokonaisuuksia ja esitykset on hyväksytty eduskunnan päätöksellä. Osa käsitellyistä asioista on saanut jo lainvoiman, toisten astuessa voimaan ensi vuoden alusta lähtien.
Iloitsen näistä päätöksistä, jotka tukevat ja helpottavat ihmisten arkea. Juuri tästä onkin kyse; ihmisten elämästä. Tässä on selvä ero oikeistopainotteisten edellisten hallitusten ajattelumaailman arvopohjaan. Tuolloin unholaan jäivät ”tavalliset” ihmiset, joista meidän yhteiskuntamme suurimmaksi osaksi koostuu.
Olen iloinen, että SDP:n johdolla olemme pystyneet viemään yhteiskuntaamme kohti oikeudenmukaisempaa, inhimillisempää politiikkaa, jossa kaikista pidetään huoli. Teot vastaavat lupauksia. Tämä hallitus teki pienimpiin eläkkeisiin tasokorotukset takuueläkkeisiin ja kansaneläkkeisiin koskien yli 600 000 suomalaista, parjattu ja inhottu aktiivimalli purettiin, subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen palautettiin, perusturvaa parannettiin niin että perusturvaetuuksiin kuuluvat nyt myös kuntoutusraha, sairaus- ja vanhempainraha, työttömyysturvan peruspäiväraha ja työmarkkinatuki, kotihoidon työn helpottaminen sallimalla uudessa tieliikennelaissa henkilökunnan pysäköinti helpottamaan ja mahdollistaen varsinaisen asiakastyön paremmin. Todella tärkeänä hallituksen aikaansaavana asiana pidän hoitajamitoituksen 0,7 kirjaamista lakiin. Ei voida myöskään vähätellä ilmastomuutoksen torjumisen eteen tehtyjä toimenpiteitä. Kauan kaivattu sote-uudistus etenee tullen eduskunnan käsittelyyn joulukuussa.
Hallitus jatkaa inhimillistä työtä määrätietoisesti tärkeiden uudistusten, kuten asiakasmaksulain, maksuttoman varhaiskasvatuksen, maksuttoman toisen asteen koulutuksen ja perhevapaauudistuksen parissa. Tervetullut uudistus on myös taksilain remontti, jolla torjutaan harmaata taloutta ja palautetaan kuluttajien luottamus, jonka sääntelyn purku aiheutti ja sekoitti koko alan toiminnan.
Opposition kritisoinnista huolimatta hallitus on onnistunut erinomaisesti hoitamaan ja priorisoimaan keskeiset asiat ajallaan. Tästä on hyvä jatkaa työtä tehden inhimillistä politiikkaa myös tulevana vuonna.
Paula Werning (sd.)
kansanedustaja
Kouvola
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.