Mielipide: Kunnallisveron korotus on kiinteistöveroja oikeudenmukaisempi ratkaisu
Haitari soi kultaa ja hopeaa
Psykiatrian hoitopaikkoja vähennetään – Missä ovat todelliset vaikutusarviot?
Kotkan Ohjaamo nuorten tukena nyt 10 vuoden ajan – luvassa juhlaohjelmaa
Mielipide: Kouvolassa veronkorotus ikiliikkujana
K-Market Erkinkulma Kotkassa saa uudet kauppiaat
Kotkan kaupunginhallituksen puheenjohtaja vaatii ministeriltä perusteluja, miksi jäänmurtajat viedään Kotkasta
Puuveneen autuus ja riesa
Sapokan vesipuistossa voi kokea kauhua mutta myös kilttejä kummituksia
Naisen tililtä vietiin 36 000 euroa – Kaakkois-Suomen poliisi jäljittää tietoverkkorikollisia yli rajojen
”Arvostamme sitä, että saamme tehdä yhteistyötä paikallisen toimijan kanssa”
”Se vaan toimii – kaupunkilehteä selkeästi luetaan
70 vuotta tukea, tietoa ja yhdessä kulkemista
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Mielipide: Kunnallisveron korotus on kiinteistöveroja oikeudenmukaisempi ratkaisu
1980-luvun puolivälin paikkeilla katumaksu muutettiin kiinteistöveroksi. Tuttu kaupunginvaltuutettu kertoi tuolloin, että siitä tulee jopa edullisempi katumaksu. Totesin hänelle, että vero tulee aina olemaan sellainen, jota tarpeen mukaan vuosittain korotetaan.
Kiinteistöveroa ei ole turhaan arvosteltu lisääntyvänä piiloverona. Eniten turhautuneita ovat ilmeisesti olleet omakotitalojen ja kesämökkien rakentajat. On aika vaikeaa ymmärtää, että pääosin hartiapankkityön suorittamisesta joutuu heti verotettavaksi.
Päättäjien olisi syytä tiedostaa, että jokaisesta ostetusta tarvikkeesta on maksettu arvonlisävero ja vierastyövoimalle palkat sekä sosiaaliturva- ja vakuutusmaksut. Kaiken vaivan ja uurastuksen jälkeen postista tulee kiinteistöverolappu, joka on yleensä satoja euroja. Nämä verorahat olisi paljon järkevämpää käyttää kulutukseen ja kiinteistöjen vuosikorjauksiin.
Suuri epäkohta on myös se, että kiinteistön vuosittainen arvonalennus vesitetään jatkuvasti veroprosenttia korottamalla.
Parhaillaan Kouvolassa on esillä kiinteistöverojen korotuksia. Ne tulevat rasittamaan vain osaa kansasta. Jos veronkorotusta tarvitaan, on kunnallisvero ainoa oikea ratkaisu. Muuten olen odottanut omakotitaloyhdistyksiltä pontevampaa otetta kiinteistöveron poistamiseksi. Verolle en ole löytänyt hyväksyttäviä perusteita.
Paavo Ropo
Kouvola
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.