Tei­ja Pii­pa­ri

Hal­ti­ja. Al­ke­mis­ti. Mah­dol­li­suuk­sien maa­il­ma. Kau­niim­pi huo­mi­nen.

Kou­vo­lan kaup­pa­kes­kuk­ses­sa, Ve­tu­ris­sa, on tä­män kuun ajan esil­lä har­ras­ta­ja­na tai­det­ta te­ke­vän Jes­se Lind­roo­sin näyt­te­ly. Sei­nil­lä on mus­ta­val­koi­sia, lä­hin­nä fan­ta­sia- ja uni­maa­il­maan liit­ty­viä piir­rok­sia sekä muu­ta­ma puu­työ.

Kou­vo­lan Ko­ri­al­la asu­va Jes­se Lind­roos, 30, on piir­rel­lyt jo pit­kään. Jo kou­lus­sa hän mie­luum­min piir­si ma­te­ma­tii­kan vih­koon kuin kuun­te­li, mitä opet­ta­jal­la oli sa­not­ta­va­naan.

– Mi­nul­la on ai­na ol­lut suu­ri mie­li­ku­vi­tus. In­to­hi­moi­ses­ti aloin piir­tää pa­ri­kymp­pi­se­nä.

Ve­tu­rin näyt­te­ly on Lind­roo­sin en­sim­mäi­nen.

Mik­si pää­dyit pi­tä­mään näyt­te­lyn?

– Ha­lu­sin töi­tä­ni näy­til­le, kos­ka ha­lu­ai­sin jos­sain mää­rin ja jos­sain vai­hees­sa saa­da ra­haa­kin näis­tä, Lind­roos myön­tää. – Ve­tu­riin tu­lin, kos­ka tääl­lä on il­mai­nen näyt­te­ly­ti­la.

Aloit­te­le­val­la tai­tei­li­jal­la on palo saa­da tai­teen kaut­ta sie­lua tä­hän elä­mään. Muun mu­as­sa mo­neen ker­taan näh­dyt Taru Sor­mus­ten Her­ras­ta -elo­ku­vat, sekä oma mie­li­ku­vi­tus ja unek­si­mi­nen tuot­ta­vat ai­hei­ta pii­rus­tuk­siin.

– Piir­rän joka aa­mu jo­tain. Otan kah­vin, käyn olo­huo­neen pöy­dän ää­reen ja alan teh­dä. En piir­rä suo­raan mal­lis­ta, mut­ta toki voin saa­da sel­lai­ses­ta ins­pi­raa­ti­o­ta, hän ker­too.

Kun Jes­se Lind­roos aloit­taa piir­tä­mi­sen, ot­taa hän kä­teen­sä mus­tan tus­sin. Jos tus­si on 0,1 mil­li­met­riä le­veä, eli hy­vin ohut, val­mis­tuu sil­lä yk­si työ.

– Tus­se­ja mi­nul­la me­nee­kin pal­jon, Lind­roos sa­noo ja nau­rah­taa.

Näyt­te­lys­sä ole­vat työt ovat täyn­nä pie­niä yk­si­tyis­koh­tia ja ku­vat täyt­tä­vät koko pa­pe­rin.

– Näi­tä kan­nat­taa kat­soa lä­hel­tä, Lind­roos vink­kaa.

Näyt­te­lyn puu­töi­den, esi­mer­kik­si kel­lo­tor­nin, jos­sa on it­se teh­ty toi­mi­va kel­lo, ku­vat on en­sin piir­ret­ty pa­pe­ril­le, jon­ka jäl­keen ne on la­se­ril­la pol­tet­tu puu­hun, lei­kat­tu ir­ti ja ka­sat­tu.

Jesse Lindroosin näyttelyssä on toistakymmentä työtä. Kuvassa piirros Flame Imperishable.

Jes­se Lind­roos on työs­ken­nel­lyt muun mu­as­sa tii­li­teh­taas­sa, ra­ken­nuk­sil­la ja ren­kaan­vaih­dos­sa. Unel­ma­työ oli­si voi­da teh­dä tai­teel­lis­ta ja luo­vaa, saa­da il­mais­ta omia aja­tuk­sia.

– Mi­nua kiin­nos­tai­si ol­la esi­mer­kik­si kon­sep­ti­ar­tis­ti­na pe­li­suun­nit­te­lus­sa. Fyy­si­nen­kään työ ei hait­tai­si, jos se oli­si koh­ti jo­tain kau­niim­paa.

Lind­roos ei voi ym­mär­tää ny­ky­maa­il­maa, jos­sa val­lit­see ku­lu­tus­hys­te­ria ja ra­ken­ne­taan tyl­siä be­to­ni­laa­ti­koi­ta. Hän haa­vei­lee kau­niis­ta maa­il­mas­ta, yh­den näyt­te­lyn­sä puu­työn ni­men mu­kai­ses­ti kau­niis­ta huo­mi­ses­ta, jos­sa jo­kai­nen vi­si­oi ja luo jo­ta­kin, ja joka on hie­no ja kes­tä­vä.

– Tun­tuu, et­tä elän vää­räs­sä ajas­sa tai maa­il­mas­sa, joka ei näy ar­vo­je­ni mu­kai­se­na. Jen­gi elää nyt ta­val­la, et­tei mil­lään ole mi­tään vä­liä. Omas­sa elä­mäs­sä­ni tai­de aut­taa mi­nua ole­maan su­jut näi­den asi­oi­den kans­sa, Jes­se Lind­roos sa­noit­taa.

Jes­se Lind­roo­sin pii­rus­tuk­sia kaup­pa­kes­kus Ve­tu­ris­sa Kou­vo­las­sa syys­kuun ajan.