Alfa on tarkoitettu fiilistelyyn
Vanhan talon kunnostus on elämäntapa
Mielipide: Drifting on vastuuton tapahtuma
Kansainväliset vieraat tutustuvat Kymenlaakson makuihin, luontoon ja osaamiseen
Kymenlaakson kovimmat lottoajat löytyvät Virolahdelta
Kouvolaan avatussa uudessa lastensuojeluyksikössä koulunkäynti onnistuu saman katon alla
Kiertävä keräys Haminassa ja Miehikkälässä
Queenin hitit raikaavat Korvenkylässä
Alfa on tarkoitettu fiilistelyyn
Vanhan talon kunnostus on elämäntapa
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Hamina Tattoo suuntaa katseet jo kohti uutta vuotta
Kansainvälisen sotilasmusiikkifestivaalin Hamina Tattoon järjestelyissä suunnataan katseet jo kohti tulevaa. Hamina Tattoo 2020 jouduttiin maailmanlaajuisen koronapandemian takia siirtämään kesään 2021, ja tapahtumajärjestelyt ovat jo hyvässä vauhdissa. Tapahtuma järjestetään 2.–7. elokuuta.
Hamina Tattoon suunniteltu ohjelma vuodelle 2020 esiintyjineen pyritään siirtämään mahdollisimman täydellisesti vuoden 2021 tapahtumaan, kerrotaan tiedotteessa. Marssishow-esitysten pääsylippuja on jo myyty yli puolet ja myös ryhmien lippuvaraukset on pidetty voimassa.
– On ollut ilo huomata, kuinka moni ryhmä tai yksittäinen asiakas on pitänyt jo ostetut lippunsa ja haluaa tulla Tattooseen myös vuonna 2021. Lippuvarausten suuri määrä kertoo yleisön sitoutumisesta tapahtumaan, iloitsee Tattoon toiminnanjohtaja Hannu Kaukiainen.
Festivaalin järjestelyorganisaatio seuraa tilannetta aktiivisesti ja tapahtuman lipunmyynti käynnistetään uudelleen, kun tilanne niin sallii.
Viimeistään ensi vuoden maaliskuussa tiedotetaan Hamina Tattoon tulevista suunnitelmista ja mahdollisen koronatilanteen vaikutuksista elokuun tapahtumaan. Samalla kerrotaan myös festivaalin ohjelmasta ja konserttien lipunmyynnistä.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.