Historiallisessa Karhulan Kolmikulmassa joulumarkkinatunnelmaa
Kotkan kaupunki kehittää pyöräpysäköintiään – asukkaat ehtivät vielä ottaa osaa valmisteluun
Syksyn kausirokotuskierros päättyy kuun lopussa Kymenlaaksossa
Anna ehdotuksia liikuntaan ja urheiluun liittyvistä palkittavista
Ikoninen Joulurekka tuo tänä vuonna joulutunnelmaa myös Kouvolaan
Historiallisessa Karhulan Kolmikulmassa joulumarkkinatunnelmaa
Ikoninen Joulurekka tuo tänä vuonna joulutunnelmaa myös Kouvolaan
Kahvila tarjoaa työtä ja kohtaamisia
Kirkkokuoro lopetti toimintansa Kotkassa
Kävelylle aaveiden Kotkaan
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Kiinteistöillä elinvoimaa Kotkaan
Arjan voitto nivelrikosta
Paikallista terveydenhuoltoa suurella sydämellä!
Monikanavaista mainontaa
Viime vuosina Kolmikulman joulumarkkinat ovat kasvattaneet suosiotaan, ja paikalle odotetaankin taas runsaasti kävijöitä.
Historiallisessa Karhulan Kolmikulmassa joulumarkkinatunnelmaa
Karhulan Teollisuuspuistoyhdistys ja valokuvaaja Sofia Virtanen järjestävät yhdessä paikallisten yritysten ja toimijoiden kanssa jo neljännen kerran Kolmikulman joulumarkkinat Karhulassa sunnuntaina. Paikalle odotetaan noin 70 myyjää, joista suurin osa on käsityöläisiä.
Myynnissä on erilaisia käsitöitä, kuten havukransseja, koruja, jouluisia herkkuja, taidetta ja kaikenlaista muuta lahjaksi sopivaa. Perinteiseen ohjelmistoon kuuluvat joulupukki, hevostalli Lainelan ponitalutus ja ponikärryajelu sekä Karhulan VPK:n paloautot. Lisäksi joulumarkkinoilla on kirjoittajayhdistys Paltan sirkusaiheinen esitys Kakarakammarin kirjoittajaryhmän runojen ja tekstien pohjalta, Harri Setälän ja Kati Kullbergin rumpujen soittoa, Taija Mäntylän runonlausuntaa, Kymin akka Tarja Karell sekä Alisa Kyllenenin ja Elements Brass Ensemblen musiikkia. Eagle Open Jam Kotka huolehtii joulumusiikista. Useasta pop up-kahvilasta voi ostaa syömistä ja juotavaa.
Kotkan Karhula on syntynyt Kolmikulman teollisuuden pohjalta ja sen ympärille. William Ruthin katu on Kotkan vanhin katu, jonka 1880-luvun loppupuolen puutaloalue on toiminut Karhulan tehtaiden työntekijöiden koteina ja työympäristönä. Monilla karhulalaisilla onkin juuret alueen tehdastyössä. Kolmikulmalla on pitkä historia ja monet muistavat alueen eri tapahtumat vuosien varrelta. Sillä on siis merkittävä rooli Kotkan paikallishistoriassa. William Ruthin katu äänestettiinkin Kotkan kauneimmaksi kaduksi 2025.
Perinteiset Kolmikulman joulumarkkinat keskellä historiallista teollista puutaloaluetta William Ruthin kadulla Karhulassa sunnuntaina 16. marraskuuta kello 10–15.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.