Haminassa esitetään suurlipusta luopumista
Neljä etenee henkilöarviointiin Kymenlaakson hyvinvointialuejohtajan haussa
Christa Carpelan jatkokaudelle Euroopan neuvostossa
Kiekkohuumaa Kouvolassa – kauppatorille nousee kisakatsomo
Venepoliisiopiskelijoiden harjoittelu näkyy Kymenlaakson vesillä
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Kotkan Ristinkalliossa sijaitseva K-Market avaa uudistuneena
Jos sää sallii, viikonloppuna Kouvolassa näkee Itäradan ilmakuvauksia tekevän lentokoneen
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Uusi Sporttimerkonomi-koulutus yhdistää urheilun ja liiketoimintaosaamisen
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Mielipide: Kymenlaakso tulee tarvitsemaan osaavia tekijöitä tulevaisuudessakin
Metsäteollisuuden haasteet näkyvät valitettavan konkreettisesti Kymenlaaksossa, ja ne heijastuvat kielteisesti myös toiseen taloutemme moottoriin eli logistiikkaan. Olen erittäin pahoillani niiden ihmisten puolesta, joita viime aikojen eri yritysten tekemät päätökset konkreettisesti koskevat.
Yritysten päätökset osoittavat, että jo pitkään käynnissä ollut teollisuuden rakennemuutos jatkuu. Kyse on nimenomaan rakenteen muutoksesta, ei sen häviämisestä. Uusia tulevaisuuden tarpeisiin nojaavia teollisuusaloja on syntynyt ja syntymässä, hyödyntämään pitkää teollista perimäämme.
Sähköisen tiedonsiirron lisääntyvä tarve vaatii datakeskuksia. Kilpailussa näiden sijoittumispaikoista maakuntamme on pärjännyt hyvin ja on merkkejä ilmassa, että kehitys jatkuu. Maakunnassa on myös useita merkittäviä aurinkovoimalahankkeita käynnissä, ja vaikka niiden työllistyvä vaikutus on vaatimatonta, niin niillä on oma tärkeä merkityksensä vihreän energian tuottamisessa teollisuudelle. Biopolttoaineita valmistavien yritysten kanssa käydään hedelmällisiä ja lupaavia neuvotteluja mahdollisesta etabloitumisesta ja ilmailun kehittämisessä olemme ottaneet johtavan roolin Suomessa.
Suomen Malmijalostus Oy:n ja heidän kumppaniensa arvion mukaan akkuteollisuuteen syntyy lähivuosien aikana tuhansia uusia korkean teknologian työpaikkoja Kymenlaaksoon. Hankkeet ovat hiukan eri vaiheissa, mutta yhteistä niissä on, että kaikki viedään hyvin konkreettisesti eteenpäin. Käytettävissä olevien tietojen valossa ala tulee siis tuomaan merkittävää hyvinvointia pitkäksi aikaa sekä Kymenlaaksoon että naapurimaakuntiin.
Rakennemuutoksessa haasteellista on, että työpaikkojen häviäminen ja uusien syntyminen eivät välttämättä kohtaa ajallisesti. On siis toivottavaa, että suuntaamme voimavaroja eri ”siltaratkaisujen” löytämiseen, kunnes uudet työpaikat syntyvät. Kymenlaakso tulee tarvitsemaan osaavia tekijöitä tulevaisuudessakin, ja näillä näkymin enemmän kuin tähän saakka.
Käynnissä oleva rakennemuutos osoittaa, että olemme osa isoa globaalia peliä, jota emme itse pysty ohjaamaan. Tämä meidän on hyväksyttävä ja meidän on toimittava tavalla, joka luo sekä Suomeen että paikallisesti toimintaedellytykset pärjätä globaalissa kilpailussa. Käynnissä olevat investointihankkeet osoittavat, että olemme tehneet oikeita asioita ja että edellytykset pärjäämiselle ovat olemassa.
Olen luottavainen tulevaisuuden suhteen. Minä ja edustamani yhtiö Cursor tulemme tekemään kaikkemme, jotta polkumme kulkee nykyisten haasteellisten aikojen yli pitkän tähtäimen voittoon.
David Lindström
toimitusjohtaja
Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.