Rakennusliitto Kotkan hyväksikäyttöselvityksestä: Työvoiman tuonnin ohituskaista pois henkilöstöpalveluyrityksiltä
Kouvolassa 101 ehdokasta pyrkii uuden seurakunnan kirkkovaltuustoon
Polkupyörän saa maksutta bussiin ruuhka-aikojen ulkopuolella
Kotkan kaupunginjohtajaksi haki 27 henkilöä
Rinki-ekopiste suljetaan Kotkassa
Valtatie 7/E18 Haminan ohikulkutie suljetaan Husulan ja Kolsilan tunnelien kohdalla
Kotkan kaupungin yrittäjäpalkinto Tyylikotkalle
Kouvolaan uusi kaksipäiväinen kesäfestivaali
Seurakuntayhtymän hallintojohtaja on irtisanoutunut
Tehtävänä on ollut auttaa, ei arvostella
70 vuotta tukea, tietoa ja yhdessä kulkemista
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Mielipide: Mielenterveyden haasteet on otettava alueellamme vakavasti
10.10. on maailman mielenterveyspäivä. Yhteinen kansainvälinen tavoite on nostaa mielenterveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ykkösasiaksi kaikkialla maailmassa ja Kymenlaaksossa.
Vuoroveto-kriisikeskuksessa, kuten muissakin MIELI ry:n kriisikeskuksissa kohdataan päivittäin ihmisiä, jotka kertovat pitkistä jonoista mielenterveyspalveluihin, saadun avun riittämättömyydestä ja ongelmien pitkäaikaisesta kasautumisesta. Taustalla on ihmissuhdeongelmia, yksinäisyyttä, läheisten sairastumista, taloushuolia ja ahdistuneisuutta. Niihin ei ole saatu ajoissa apua. Kaikilla ei ole läheisten tukea vaikeissa elämäntilanteissa.
Kriisikeskukset tarjoavat kynnyksetöntä, lyhytaikaista apua. Yhteydenottoon ei tarvita lähetettä, keskusteluapu on maksutonta, luottamuksellista ja asiakkaan halutessa nimetöntä. Keskusteluja tarjotaan paikan päällä kriisikeskuksessa ja etänä. Viime aikoina kriisikeskuksista on tullut julkisen palvelun varaventtiilejä. Mielenterveyspalvelut eivät pysty vastaamaan kasvaneeseen avuntarpeeseen, joten kriisikeskuksissa vastaanotetaan myös asiakkaita, jotka kuuluisivat vaativan pitkäaikaisen tuen piiriin. Osalla jonottajista on tunnistettu hoidontarve, mutta vastaanottoaika on kuukausien päässä.
Vuoroveto-kriisikeskuksessa tuen tarve painottuu ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Pahan olon kasvu näyttäytyy ihmissuhteissa, riippuvuuksina, yksinäisyytenä ja itsetuhoisuutena. Yhteydenottojen syyt ovat aiempaa vakavampia. Yhä useampi kertoo jonottavansa julkisiin palveluihin. Nuorten osuus on hälyttävästi kasvanut.
Avun viivästyminen tarkoittaa ongelmien syvenemistä, sairaspoissaoloja, erikoissairaanhoidon tarvetta ja suurempia kustannuksia. Mielenterveyden häiriöiden kustannukset ovat Suomessa vuosittain noin 11 miljardia euroa. Luku kasvaa, ellei uhkaavaan mielenterveyskriisiin pian tartuta. Järjestöillä on osaamista vastaanottaa ja kannatella vaikeassa tilanteessa olevia ihmisiä sekä ohjata oikeiden palveluiden piiriin.
Kymenlaakson hyvinvointialueen tärkeänä tavoitteena ensimmäisen vuoden toiminnassa pitää olla katkeamaton palvelupolku, jotta ihminen saa tarvitessaan nopeasti tukea esim. parisuhteeseen tai vanhemmuuteen. Perusterveydenhuolto kykenee tarjoamaan pääsyn hoidolliseen psykoterapiaan tai muuhun psykososiaaliseen hoitoon, mitä terapiatakuulla on haettu. Mielenterveyttä edistävä ja ongelmia ehkäisevä työ vähentää julkisten palvelujen tarvetta ja sitä kautta yhteiskunnan kustannuksia.
Järjestöissä ammattilaisten ohjaamana toimivat koulutetut vapaaehtoiset, jotka tuellaan vahvistavat oman alueen yhteisöllisyyttä ja henkistä kriisinkestävyyttä. Tärkeä osa mielenterveyskriisin purkamista on, että järjestöjen ammattilaiset ja vapaaehtoiset nähdään hyvinvointialueilla kumppaneina, joilla on oma merkittävä roolinsa. Järjestöjen toiminta tarvitsee myös jatkuvuutta. Se voidaan turvata riittävillä ja pitkäkestoisilla avustuksilla.
Mirja Sysmäläinen
kriisikeskusjohtaja,
Johanna Karppinen
kriisityönohjaaja,
Joni Juntunen
yhdistysavustaja,
MIELI Vuoroveto Mielenterveys ry/Vuoroveto-kriisikeskus
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.