Maa­il­ma oli jos­kus pal­jon ny­kyis­tä kau­he­am­pi paik­ka. Mi­tät­tö­mis­tä ri­kok­sis­ta tai asi­ois­ta, jot­ka ei­vät meis­tä tun­nu ri­kok­sil­ta ol­len­kaan, an­net­tiin kau­hei­ta ran­gais­tuk­sia – ih­mi­sil­tä puh­kot­tiin sil­miä tai lei­kat­tiin päi­tä, kä­siä, ne­niä, kor­via tai rin­to­ja. Eri­tyi­ses­ti nais­ten ja or­jien ase­ma oli sur­kea. Syyl­li­syys saa­tet­tiin rat­kais­ta heit­tä­mäl­lä epäil­ty pai­no ja­lois­saan ve­teen, lap­sia mää­rät­tiin sur­mat­ta­vak­si vam­mai­suu­den vuok­si tai tuo­mit­tu­ja muu­rat­ta­vak­si elä­vä­nä kau­pun­gin­muu­riin. Tä­hän tu­lok­seen pää­dyin, kun luin van­him­pia tun­net­tu­ja la­ke­ja. Yl­lä­tyk­sek­se­ni edes kreik­ka­lai­set, roo­ma­lai­set tai kii­na­lai­set la­ki­ko­ko­el­mat ei­vät ol­leet pa­rem­pia.

Mie­tin, on­ko kym­me­nen käs­kyn laki Raa­ma­tus­sa ai­noa jär­ke­vä van­ha la­ki­ko­ko­el­ma? Oli­ko se tu­han­sia vuo­sia ai­kaan­sa edel­lä, kun en on­nis­tu­nut löy­tä­mään yh­tään muu­ta van­haa la­ki­ko­ko­el­maa, joka oli­si mil­lään muo­toa aja­ton tai kaik­kiin kult­tuu­rei­hin so­pi­va? Kym­me­nen käs­kyn, tai kym­me­nen sa­nan (niin kuin Raa­mat­tu tätä la­kia kut­suu) oh­jeet ovat yk­sin­ker­tai­sia ja sel­kei­tä oh­jei­ta, joil­la on ar­voa jo­kai­sel­le hy­vää elä­mää ta­voit­te­le­val­le: Älä tapa, älä tee avi­o­ri­kos­ta, älä va­ras­ta, älä sano vää­rää to­dis­tus­ta, älä hi­moit­se jne.

Tie­ten­kin mo­net ajat­te­le­vat ole­van­sa tä­tä­kin la­kia vii­saam­pia, mut­ta jo­ta­kin ne­rout­ta on sii­nä, et­tä täl­lai­nen laki osat­tiin kir­joit­taa ai­ka­na, jol­loin vii­saim­mat­kaan ei­vät näy­tä vas­taa­vaan pys­ty­neen. Eh­kä Raa­mat­tu ei tur­haan väi­tä kir­joit­ta­jak­si it­se Ju­ma­laa.

Mo­net kui­ten­kin pi­tä­vät la­kia ko­vin kiel­tei­se­nä. Älä tee sitä tai älä tee tätä. Kah­dek­san kiel­toa, kak­si myön­teis­tä käs­kyä. Asia ei kui­ten­kaan ole näin. Hep­re­a­lai­ses­sa al­ku­teks­tis­sä ei käy­te­tä ta­val­lis­ta käs­ky tai kiel­to­muo­toa, vaan har­vi­nai­sem­paa il­mai­su­ta­paa, jota ai­na­kin muu­ta­mas­sa koh­das­sa mer­kit­see lu­paus­ta. Eh­kä Ju­ma­la käs­kyil­lä ha­lu­aa­kin sa­noa – minä au­tan si­nua niin, et­tet tapa, tai va­ras­ta jne. Eh­kä tä­tä­kin tär­ke­äm­pi ha­vain­to on, et­tä niin Jee­sus kuin Paa­va­li­kin sa­no­vat rak­kau­den ole­van lain täyt­ty­mys. Kaik­ki käs­kyt on pi­det­ty, kun ra­kas­tam­me Ju­ma­laa ja lä­him­mäis­täm­me. Ei­kä rak­kau­des­sa ole mi­tään kiel­teis­tä! Rak­kaus ja ar­mo an­ta­vat mer­ki­tyk­sen käs­kyil­le­kin.

Kai Ara­so­la
Ad­vent­ti­kirk­ko, elä­ke­läis­pas­to­ri