Kotka täyttyy taas valosta, äänistä ja elämyksistä
Kymenlaaksossa maan korkein työkyvyttömyysriski
Perussuomalaisten Kymen Piiri valitsi lisää vaaliehdokkaita
Taidetta ja terapiaa nyt Nepalin hyväksi
Minttu-Maaria Makkonen ei halua nauraa vähemmistöille eikä ilmastonmuutokselle – Mitä hauskaa esimerkiksi homovitseissä on?
Jaala Areenan ensi kesässä uusi laulunäytelmä ja ravintolayrittäjä
Puuveneen autuus ja riesa
Poliisi käynnisti Virolahden ase- ja räjähdelöydöksistä esitutkinnan
Henriikka Mäkinen Kouvolasta K-ryhmän Vuoden työntekijä -finaaliin
Partiotytöt öljyntorjunnan tutkijoina
70 vuotta tukea, tietoa ja yhdessä kulkemista
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Tulipalo Ekovillan levyeristetehtaalla Kuusankoskella
EcoUp-konserniin kuuluvan Ekovillan Kuusankoskella sijaitsevassa levyeristetehtaassa syttyi tulipalo tiistaina 28. syyskuuta alkuiltapäivästä. Tehtaalla työskentelevän henkilökunnan ripeillä alkusammutustöillä sekä palokunnan yhteisellä toiminnalla palo saatiin rajattua ja sammutettua nopeasti.
Yhtiön arvion mukaan tulipalosta ja korjaustöistä johtuva tuotantohäiriö kestää kahdesta neljään päivään. Henkilövahingoilta säästyttiin. Yhtiön arvion mukaan tulipalosta ei aiheudu olennaista taloudellista vahinkoa.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.