Mielipide: Afrikkalainen sikarutto ei saa jäädä kymenlaaksolaisten maksettavaksi
Onni-lavalla uudet avajaiset lauantaina
Biojätteen käsittelytapa on ilmoittamatta vielä noin 2 000 omakoti- ja paritalolta
Kouvolan uuden uimahallin rakennustyöt etenevät
Xamkin ja LUT-yliopiston yhteistyön tiivistämistä koskeva esiselvitys on valmistunut
80-vuotias Jyrkilä Oy luopui henkilöliikenteestä
Sotilasvalatilaisuus kerää Kouvolaan ison joukon ihmisiä
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Pyhtään Harrastajateatteri tuo lavalle lämpöä, iloa ja musiikkia
Taas lähdetään Villen ajolle
Vanhassa Kotkassa tavaran voi myydä monella tavalla
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Xamkin ja LUT-yliopiston yhteistyön tiivistämistä koskeva esiselvitys on valmistunut
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin omistajakaupungit Mikkeli, Kotka, Kouvola ja Savonlinna sekä LUT-yliopisto ovat saaneet päätökseen esiselvityksen, jossa on tarkasteltu korkeakouluyhteistyön tiivistämisen mahdollisuuksia ja alueiden korkeakoulutuksen tulevaisuutta.
Selvityksen tavoitteena on ollut muodostaa yhteinen tilannekuva ja tunnistaa keinoja, joilla korkeakouluyhteistyötä voidaan kehittää alueiden elinvoiman, osaamisen, yritysten kasvun ja TKI-toiminnan vahvistamiseksi sekä tunnistaa uusia kasvumahdollisuuksia ja konkreettisia suuntia Kaakkois-Suomen korkeakoulujen ja kampusten yhteistyölle muuttuvassa toimintaympäristössä. Työn aikana on kuultu kaupunkien, yritysten, Xamkin ja LUT-yliopiston edustajia. Kaupunkikohtaisissa keskusteluissa ja yhteisissä työpajoissa on tarkasteltu alueiden osaamistarpeita, kasvumahdollisuuksia ja korkeakoulujen yhteistyön tiivistämistä.
Kouvolan ja Kotkan kaupunkien lähettämien tiedotteiden mukaan LUTin aineiston ja Xamkin tietojen perusteella voidaan karkeasti arvioida, että jos Xamk liittyisi LUT-korkeakouluihin, se hyötyisi yhteisistä palveluista muun muassa palveluiden parempana tehokkuutena ja koulutusviennin parempina tuottoina. Raportissa arvioitu kokonaishyöty Xamkin toiminnalle olisi yli 9 miljoonaa euroa vuodessa, mikä vastaa 8,5 prosenttia Xamkin vuoden liikevaihdosta 2025.
Korkeakoulujen rahoitusympäristössä kilpailun odotetaan kiristyvän ja hankkeiden vaikuttavuuden merkityksen kasvavan. LUT-yliopisto ja Xamk voisivat halutessaan tiivistää TKI-yhteistyötään myös ilman rakenteellisia järjestelyjä, jos yhteinen toiminta priorisoitaisiin muita tavoitteita tärkeämmäksi.
Esiselvityksen perusteella kasvupotentiaalin arviointia on edelleen tarpeen syventää. Yliopistotoiminnan käynnistäminen edellyttäisi kampusprofiilien ja sisältöjen tarkempaa määrittelyä sekä jatkokeskustelua toiminnan rahoituksesta kaikissa kaupungeissa.
Kotkan vt. kaupunginjohtaja Kristina Lönnfors on tyytyväinen, että selvitys valmistui sovitussa aikataulussa.
– Seuraavaksi tutustumme selvitykseen tarkasti ja avaamme siitä poliittiset keskustelut, jotta kaupunginhallituksella on syyskuun loppupuolella valmius päättää, miten Kotkan kaupungin puolesta asiassa tahdotaan edetä.
Kouvolan kaupunki näkee yhteistyössä paljon mahdollisuuksia.
– Olemme jo tehneet erittäin hyvää yhteistyötä LUT:n kanssa viime vuosina ja käynnistäneet kaksi maisterikoulutusohjelmaa. Ensimmäiset väitöstilaisuudet ovat toteutuneet ja opiskelijaelämä on saanut meillä piristysruiskeen. Tältä pohjalta on hyvä lähteä tarkastelemaan syvenevän yhteistyön mahdollisuuksia. Myös elinkeinoelämä näkee tässä mahdollisuuksia yritysten kasvulle, sanoo kaupunginjohtaja Marita Toikka.
Esiselvityksen tarkemmat johtopäätökset esitellään omistajakaupunkien valtuustoille syyskuun alussa. Selvitys ei sido osapuolia jatkotoimiin, vaan kukin omistajataho päättää mahdollisesta etenemisestä syyskuun loppuun mennessä.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.