Jukolan viesti aiheuttaa ajoittaista liikenteen ruuhkautumista
Kotkassa on odotettavissa vauhdikas jaä jännittävä Jukolan viesti
Jussi Kouvo palasi uudistuneena näyttämölle – Musiikista on tehty levy
Kouvolan 50-vuotiaassa Validia-talossa arki on yhteisöllistä ja aktiivista
Juhannus vilkastuttaa lihakauppaa
Kuninkaantienajo näkyy Kouvolassa lauantaina
Pyhtään kunta tarjoaa maksutonta merenrantamökkeilyä
Bolt laajentuu Kotkassa
Taiteilija Johanna Oras yhteistyöhön kotkalaisen laulajatulokkaan kanssa
Jo yli 40 000 pizzaa automaatista
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Jussi Kouvo -kansanoopperan toisen kauden esitykset ovat meneillään kesäkuun ajan Puolakan talomuseolla Kouvolassa. Kuvat: Teija Piipari
Jussi Kouvo palasi uudistuneena näyttämölle – Musiikista on tehty levy
Kymenlaakson vuoden paikallistoimijan -tittelillä tänä vuonna palkittu Jouni Sjöblom on julkaissut uutta kouvolalaista musiikkia. Ei kylää ilman riukuaitaa -levy sisältää lauluja Jussi Kouvo -kansanoopperasta.
Vuohijärven kulttuuritalon näyttelyssä on myös sellaisia Reidar Särestönimemen töitä, jotka eivät ole aiemmin olleet julkisuudessa, Tuomas Hoikkala kertoo. Galleriassa on esillä myös muutamia Arvo Siikamäen veistoksia. Kuva: Teija Piipari
Särestöniemestä Vuohijärven helmi
Helmellä hän tarkoittaa Reidar Särestöniemeä. Kulttuuritalossa on meneillään monivuotinen ja Suomen kaikkien aikojen suurin lappilaisen kuvataiteilijan näyttely, Reidar Särestöniemi Experience.
Mika Willberg (vas.) ja Mika ja Byman soittavat molemmat myös bändissä nimeltä Vyöhyke. - Se on omintakeista punkkia, jossa sekoittuvat sujuvasti 70-luvun psykedeelinen rock ja 80-luvun crust punk. Kuva: Ulla-Maija Sievinen
Mikat Byman ja Willberg – kantria ja räyhärockia
Mies on myllykoskelainen Mika Byman ja vinyyli on nimeltään Palasaippuamies. LP:n nimibiisi kertoo liukkaasta ja loivasta myllykoskelaisesta palasaippuamiehestä.
Juli eli Jere Harjula julkaisee perjantaina debyyttisinglensä. Kuva: Antti Orava
Taiteilija Johanna Oras yhteistyöhön kotkalaisen laulajatulokkaan kanssa
Taidemaalari Johanna Oras tekee uuden aluevaltauksen suunnittelemalla kannet kotkalaisen artistitulokkaan kolmeen singlejulkaisuun. Kyseessä on samalla tämän uuden herkän laulajan, Julin, EP-kokonaisuus, jonka kappaleista ensimmäinen ilmestyy perjantaina 12. kesäkuuta.
Kotka Art 26 tarjoaa kaksi tilaa ja kaksi tapaa kokea nuoruus
Kotkansaaren vanha sairaala ja Galleria Uusikuva muodostavat tänä kesänä näyttämön Kotka Art 26 -biennaalille, joka avautuu perjantaina. Tapahtuma tuo Kotkaan viisitoista nuorta, monialaista taiteilijaa eri puolilta Suomea, ja kokonaisuus rakentuu nuoruus-teeman ympärille.
Uusi kuunnelma kuvittaa kotkalaisten lapsuusmuistoja
Lapsuuteni saaristo on kuunnelma, jossa kuullaan kotkalaisten omia muistoja lapsuudesta saaristoissa.
Vuoden Marjas-palkittu Kirsti Turunen turkoosissa puserossaan. Ympärillä Lohisoitto-tiimiin kuuluvat Reetaliina Marin, Kirsi Lönnblad ja Matti Jylhä-Vuorio. Kuvat: Teija Piipari
Lohisoiton juhlavuoden kunniaksi palkitaan sekä Kojamo että Marjas
Musiikkifiestivaali Kymijoen Lohisoitto Kotkassa viettää tänä vuonna kolmekymppisiään. Juhlan kunniaksi festivaalin järjestäjätiimi on jakanut sekä Kojamo- että Marjas-arvonimet. Kyseessä on huomionosoitus, joka annetaan vuosittain joko paikalliselle kulttuurielämän aktiiville, vaikuttajalle tai uskollisten konserttikävijöiden edustajalle.
Taidelauantaissa Verlan tehdasmuseoalueella oli esityksiä ja toimintaa koko perheelle. Maksuttomassa tapahtumassa nähtiin muun muassa kansainvälisesti tunnettu nykysirkusryhmä Race Horse Company. Kuva: Race Horse Company
Lasten teatteritapahtuma keräsi 4000 kävijän yleisön
Kouvolassa 19.–23. toukokuuta 38. kertaa järjestetty Lasten teatteritapahtuma Kuulas keräsi yleisöä yhteensä yli 4000. Esitysten täyttöaste oli 81 prosenttia.
Elimäen kotiseutumuseo. Kuva: Saara Pouru, Kymenlaakson museo
Ennätysmäärä museoita mukana Kymenlaakson museoviikossa
Järjestyksessään kolmatta Kymenlaakson museoviikkoa vietetään 2.–7. kesäkuuta. Kesäinen viikko tarjoaa nähtävää ja koettavaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Monelle vain kesällä toimivalle museolle tapahtuma on samalla uuden kauden avaus.
Metsäpatruuna William Ruth rakennutti vuonna 1892 valmistuneen Karhulan Hovin edustusasunnokseen. Se toimii nykyisin hotellina. Kuva: Ulla-Maija Sievinen
Metsäpatruunat rakensivat yhteiskuntaa
Metsäpatruunoiden luomalla vauraudella ja hyvinvoinnilla on ollut tärkeä ja näkyvä rooli niin maamme itsenäistymisessä, kansainvälistymisessä, arkkitehtuurissa, liikenneyhteyksien rakentamisessa, taiteen rahoituksessa kuin suomalaisten jokapäiväisessä arjessa.
Tarja Tornaeus ja Olli Sarpo esittelevät Jäsperin siltaa ja Myllykosken vanhaa kirjapainoa kuvaavia tauluja. Kuva: Ulla-Maija Sievinen
Museo, jossa voisi myös yöpyä ja nauttia olutta
Puisissa kehyksissä olevassa vanhassa taulussa on silta. Sen on tehnyt myllykoskelainen sunnuntaimaalari August Sihvola. Tauluun on kirjoitettu myös vuosiluku 1956.
Matti Mikkolan kipparoiman Saimaa-yhtye ottaa vaikutteita niin classic rockista, progesta, folkista kuin iskelmästäkin. Kuva: Jussi Karjalainen
Lohisoitto juhlii kolmekymppisiään
Kansainvälisiä vieraita, musiikkia eri tyylilajeissa, hyvinvointia ja tunnetaitoja, rytmejä eri vuosikymmeniltä ja palkittuja esiintyjiä. Tätä kaikkea on järjestyksessään 30. Kymijoen Lohisoitto.
Rahaston 15 000 euron kulttuuripalkinto myönnettiin Pro Sunila ry:lle. Yhdistys on nostanut Kotkan Sunilan Alvar ja Aino Aallon arkkitehtuurin uuteen kukoistukseen. Kuvassa rivitalo Mäkelä. Kuva: Karri Laitinen
Kymenlaakson rahasto jakoi maakuntaan 455 000 euroa
Suomen Kulttuurirahaston Kymenlaakson rahasto jakoi apurahoja tieteen ja taiteen tekijöille tänään tiistaina Kouvolassa pidetyssä vuosijuhlassa. Apurahansaajia oli tänä vuonna kaikista Kymenlaakson kunnista. Pro Sunila ry sai 15 000 euron palkinnon arkkitehtuurin edistämisestä ja yhteishengen rakentamisesta.
Yhteiskuvassa kaikki rahapalkinnon saaneet STAGE -henkilöstön kanssa. Kuva: Anna Fontell
Bändikilpailun pääpalkinto Kotkaan
Kotkan Satama Areenalla lauantaina järjestetyn Stage 26 -bändikilpailun pääpalkinnon tuhat euroa voitti kotkalainen Extacy.
Suomen merimuseon Rohkeus, rakkaus, vapaus! Muumiseikkailu- ja Kymenlaakson museon Mikä-mikä-kaupunki-näyttelyt kutsuvat kesälomalaisia leikkiin. Kuva: Krista Ylinen
Vellamon kesäkausi alkaa – Lapsiperheet ovat kunniavieraita, opastuksia luvassa päivittäin
Kotkan Kantasatamasta löytyvän Merikeskus Vellamon kesäkausi alkaa tiistaina 19. toukokuuta, kun Suomen merimuseon museoalukset Tarmo ja Kemi sekä ulkonäyttelytila Kuuri avautuvat.
-Kirjasto on monille arjen henkireikä, Leena Tuomala sanoo. Kuva: Mana Rautiainen
Kirjoja ja kohtaamisia
Sekä Kotkan että Kouvolan pääkirjastoissa opiskellaan, luetaan lehtiä, tartutaan lukuhaasteisiin, osallistutaan erilaisiin tilaisuuksiin, pelataan lautapelejä ja muitakin pelejä, kokoonnutaan lukuryhmiin, luetaan ääneen lukukoirille…
Nuorten kulttuuriproduktiolle 60 000 euron erityisapuraha
Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö on myöntänyt 60 000 euron erityisapurahan uudelle Yli rajojen -nuortenproduktiolle keväälle 2027. Hankkeessa on mukana nuorten kanssa työskenteleviä kulttuuritoimijoita sekä paikallisia nuoria, jotka yhteistyönä valmistavat monitaiteisen esityksen Kouvolan teatterin suurelle näyttämölle Mari Kahrin ohjauksessa.
Kaikkien aikojen ensimmäinen Stage 25 -bändikisa järjestettiin Kotkan Satama Areenalla viime keväänä. Voiton vei tyttöduo A Shade of Navy eli Anni Korpela ja Justiina Syrjänen (kuvassa keskellä). Kuva: Sofia Virtanen
”Kokemus on huikea!”
Stage tulee taas. Vuonna 2025 lanseeratun yläkouluikäisille suunnatun bändikilpailun keskiössä on nuorten hyvinvointi ja positiivinen asenne musiikkiin ja sen tuomiin mahdollisuuksiin yhteisössä.
Kotkalainen Timo Lahtimo (eturivissä neljäs vasemmalta) selvitti tiensä tangomarkkinoiden semifinaaliin. Kuva: Charlotta Saari-Loukola.
Kotkalainen etenee tangokisassa
Seinäjoen tangomarkkinoiden laulukilpailun semifinalistit valittiin lauantaina livekarsinnassa Lempäälän Ideaparkissa. Neljästäkymmenestä solistista pääsi jatkoon kahdeksan mies- ja kahdeksan naislaulajaa. Valinta tehtiin yleisön ja tuomariston äänin: yleisö valitsi kummassakin sarjassa kolme jatkoonmenijää ja tuomaristo viisi.
Kouvolan kuvataiteilijapalkinto Sanna Halmeelle
Kouvolan kuvataiteilijapalkinto vuosille 2026–2028 on myönnetty kuvataiteilija Sanna Halmeelle. 2000 euron stipendi jaettiin Kouvola-päivän juhlassa tänään lauantaina Jaala Areenalla. Palkintoon kuuluu myös Kouvolan kuvataitelijan yksityisnäyttely Kouvolan taidemuseo Poikilossa vuonna 2028.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.