Jukolan viesti aiheuttaa ajoittaista liikenteen ruuhkautumista
Kotkassa on odotettavissa vauhdikas jaä jännittävä Jukolan viesti
Jussi Kouvo palasi uudistuneena näyttämölle – Musiikista on tehty levy
Kouvolan 50-vuotiaassa Validia-talossa arki on yhteisöllistä ja aktiivista
Juhannus vilkastuttaa lihakauppaa
Kuninkaantienajo näkyy Kouvolassa lauantaina
Pyhtään kunta tarjoaa maksutonta merenrantamökkeilyä
Bolt laajentuu Kotkassa
Taiteilija Johanna Oras yhteistyöhön kotkalaisen laulajatulokkaan kanssa
Jo yli 40 000 pizzaa automaatista
Kultaa ja kahvia Kouvolassa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Bee esiintyy Kouvolan Taiteiden yössä kävelykadun lavalla kello 22.
Bee on Kouvolan Taiteiden yön pääesiintyjä
Kouvolan Taiteiden yötä vietetään perjantaina 14. elokuuta. Kävelykatu Manskin lavaohjelman pääesiintyjä on artisti Bee. Lisäksi lavalla nähdään ja kuullaan paikallisia esiintyviä ryhmiä.
Tummaa poppia ja soulia musiikissaan yhdistelevä Bee julkaisi syyskuussa 2023 debyyttialbuminsa Hupsis, joka nousi heti ensimmäisellä viikollaan Suomen virallisen albumilistan kärkipaikalle. Albumi on striimannut jo tuplaplatinaan oikeuttavat 54 miljoonaa kertaa, ja levyn viides single Viimeisiä sanoja nousi maan radiolistan soitetuimmaksi kappaleeksi saman vuoden joulukuussa. Tulokasvuonnaan Bee sai yhteensä kolme ehdokkuutta Emma Gaalassa ja hänet valittiin Ylex Läpimurto 2023 -voittajaksi. Been kakkosalbumi Kippis ilmestyi viime syyskuussa.
Kouvolan Taiteiden yö järjestetään ensi elokuussa jo 35. kerran. Tapahtuman pääjärjestäjänä ja koordinaattorina toimii Kouvolan Ydinkeskusta ry. Keskustan alueen ohjelman suunnittelussa on mukana myös Kouvolan Nuorisopalvelut sekä Kouvolan Urheiluakatemia Fresh Start -pisteillään ja ohjelmaosiollaan.
Taiteiden yön tapahtumia voi järjestää ympäri Kouvolaa. Aiempina vuosina tapahtumapaikkoja on ollut keskustan alueen lisäksi Kaunisnurmella ja Kuusankosken Taideruukilla. Tapahtumantekijät voivat jo ilmoittautua mukaan Taiteiden yöhön.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.