Mielipide: Kuntatalous kiristyy – epävarmuus ja työttömyys kasaantuvat kuntiin
55 vuotta kansantanssin iloa ja perinteitä
Virolahden perinteinen luontotapahtuma tulee jälleen
Hämärän tansseja Kotkan Runoklubilla
Poliisi varoittaa niin sanotuista toimitusjohtajahuijauksista – Etelä-Kymenlaaksossa jo kolme petosta lyhyen ajan sisällä
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Kotkan Ristinkalliossa sijaitseva K-Market avaa uudistuneena
Jos sää sallii, viikonloppuna Kouvolassa näkee Itäradan ilmakuvauksia tekevän lentokoneen
Vasemmiston vappu on tehty marsseista, puheista, makkarasta ja munkeista
Eduskuntavaalien ehdokaslistat täyttyvät Kymenlaaksossa
Paikallista palvelua suurella sydämellä
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Kiinteistöillä elinvoimaa Kotkaan
Paikastaan Euroopan parlamentissa luopuva Nils Torvalds kertoo Pyhtäällä kokemuksistaan eurooppalaisesta päätöksenteosta.
EU-vaalit puhuttavat Kymenlaaksossa
Lähestyvät EU-vaalit näkyvät erilaisten vaalipaneelien ja -keskustelujen myötä myös Kymenlaaksossa.
Pyhtään kunta järjestää tiistaina 21. toukokuuta kello 18 Pyhtäänlinnassa keskustelutilaisuuden, jonka tarkoitus on osaltaan innostaa kansalaisia vaikuttamaan kesäkuun europarlamenttivaaleissa. Paikastaan parlamentissa luopuva Nils Torvalds kertoo kokemuksistaan eurooppalaisesta päätöksenteosta. Aikoinaan Pyhtäälläkin vaikuttanut Kymenlaakson liiton aluekehitysjohtaja Jussi Lehtinen kertoo puolestaan, miten maakuntamme voi hyötyä EU:n hankkeista. Tilaisuuden juontaa Jari Korkki. Mukana on myös Pyhtään nuorisovaltuutettuja.
Kotkan kaupunki järjestää yhdessä puolueiden kanssa maanantaina 27. toukokuuta vaalitilaisuuden, jossa ehdokkaat esittelevät vaaliteemojaan. Tilaisuuden ensimmäinen osa järjestetään Karhuvuoren torilla kello 15.30–16.30 ja toinen osa Arto Tolsa -areenalla, FC KTP-Käpylän Pallo -ottelun yhteydessä kello 17.30–18.30.
Ehdokkaista paikalla ovat muun muassa Ville Kaunisto (Kok), Tuuli Kousa (Vihr), Suna Kymäläinen (SDP), Joona Mielonen (Vas), Maria Ohisalo (Vihr) ja Ville Niinistö (Vihr).
– EU-vaalien äänestysprosentti on ollut aikaisemmin varsin alhainen, ja siksi haluamme järjestää tilaisuudet, joissa voimme aktivoida äänestäjiä vaaliuurnille. Uskomme, että saamme aikaan mukavaa vaalipöhinää juuri pari päivää ennen ennakkoäänestyksen alkamista, kertoo Kotkan kaupungin yhteyspäällikkö Kari Makkonen tiedotteessa.
Suomessa EU-vaalien ennakkoäänestys 29.5.–4.6. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 9. kesäkuuta.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.