KAI-PEK­KA VE­SA­LAI­NEN

Ke­ra­miik­ka­tai­tei­li­ja Anu Pen­ti­kin (77) elä­män­ta­ri­naan pe­rus­tu­va draa­ma Anu Pen­tik – nai­nen, joka loi sa­ves­ta maa­il­man saa kan­ta­e­si­tyk­sen­sä Tii­na Luh­ta­nie­men oh­jaa­ma­na Kou­vo­lan Te­at­te­rin suu­rel­la näyt­tä­möl­lä per­jan­tai­na 1. mar­ras­kuu­ta. Ep­pu Nuo­ti­on kä­si­kir­joit­ta­ma ja In­ke Dah­lin dra­ma­ti­soi­ma näy­tel­mä ker­too kuu­san­kos­ke­lais­läh­töi­sen äi­dit­tö­män ty­tön voi­maan­nut­ta­van ta­ri­nan koh­ti unel­mia ja osak­si suo­ma­lais­ta muo­toi­lu­his­to­ri­aa.

Kir­jai­li­ja Nuo­tio ko­ros­taa ha­lun­neen­sa ker­toa ni­me­no­maan tai­tei­li­ja­ta­ri­nan. Kir­jai­li­ja ko­ros­taa työ­pa­rin­sa dra­ma­tur­gi Dah­lin mer­ki­tys­tä, kun ma­te­ri­aa­lin suh­teen ”run­sau­den suos­ta” kar­sit­tiin toi­mi­va lop­pu­tu­los.

– Yk­si näy­tel­män pää­hen­ki­löis­tä on Anu Pen­ti­kin lap­suu­den mai­se­ma Kuu­san­kos­ki. Te­kee ih­mi­nen mitä ta­han­sa, hän kan­taa ai­na lap­suut­ta mu­ka­naan – ja tai­tei­li­jal­le lap­suus on ma­te­ri­aa­lia, jon­ka pa­riin hän pa­laa yhä uu­del­leen. Näy­tel­mä on il­man muu­ta myös ta­ri­na yli puo­li vuo­si­sa­taa kes­tä­nees­tä kah­den ih­mi­sen – Anun ja To­pin – vä­li­ses­tä rak­kau­des­ta sekä yri­tyk­ses­tä, jon­ka he ovat yh­des­sä luo­neet ja pi­tä­neet pys­tys­sä, sel­vit­tää Nuo­tio ja hy­mäh­tää, et­tä tie­ten­kin esil­le tu­lee tai­tei­li­jan ”toi­nen rak­kaus” sa­veen ja sen muo­toi­luun.

Ide­an Pen­ti­kis­tä ker­to­vaan näy­tel­mään te­at­te­rin­joh­ta­ja Luh­ta­nie­mi sai Kou­vo­lan tai­de­mu­se­on ex-joh­ta­jan, ny­kyi­sen Tai­teen edis­tä­mis­kes­kuk­sen eri­tyi­sa­si­an­tun­ti­jan Jo­han­na Vuo­las­ton in­noit­ta­ma­na. Luh­ta­nie­mi tart­tui ai­hee­seen ni­me­no­maan vai­kut­tu­nee­na Pen­ti­kin val­ta­vas­ta tai­tei­li­ja­kaa­res­ta, kas­vus­ta tai­tei­li­ja­na ja ih­mi­se­nä, mikä tar­jo­si te­at­te­rie­si­tyk­sen ke­hit­te­lyyn her­kul­li­sen läh­tö­koh­dan.

Draa­mas­sa kul­je­taan pää­hen­ki­löi­den mu­ka­na 1940-lu­vun teh­da­syh­tei­sös­tä ny­ky­päi­vään as­ti. Roo­li­tuk­ses­sa on pää­dyt­ty rat­kai­suun, jos­sa näyt­tä­möl­lä näh­dään niin kak­si Anu Pen­ti­kiä kuin kak­si Topi Pen­ti­käis­tä eri-ikäi­si­nä. Anua lap­se­na sekä van­hem­pa­na esit­tää Nina Pe­te­lius-Leh­to ja nuo­ruu­si­äs­sä Satu Le­mo­la. Nuo­rem­man To­pin roo­lin te­kee Panu Pou­ta­nen ja van­hem­man Juha Hip­pi.

– Näyt­te­le­mi­seen luo haas­tet­ta se, et­tä näy­tel­mä ei ete­ne kro­no­lo­gi­ses­ti, vaan sii­nä siir­ry­tään no­pe­as­ti ajas­ta toi­seen, jol­loin siir­ty­mis­sä käy­te­tään hyö­dyk­si mo­nia tyy­li­la­jil­li­sia, tans­sil­li­sia ja pu­vus­tuk­sel­li­sia kei­no­ja, ker­too Pe­te­lius-Leh­to.

Oh­jaa­jan mu­kaan näy­tel­mä edus­taa tyy­li­la­jil­taan maa­gis­ta re­a­lis­mia, jon­ka to­teut­ta­mi­ses­sa la­vas­tus­suun­nit­te­li­ja Kal­le Rop­po­nen ja pu­ku­suun­nit­te­li­ja Sari Suo­mi­nen ovat teh­neet ison työn.

– Ai­ka­kau­det kul­ke­vat Sa­rin pu­vuis­sa, mut­ta mo­der­ni la­vas­tus­ko­ko­nai­suus on mie­len­ti­la, ei pe­rin­tei­ses­ti soh­va­ka­lus­to ja 70-lu­vun kaa­pit.

Rop­po­nen kiit­te­lee, et­tä sai Anul­ta lu­van ins­pi­roi­tua, käyt­tää ja lai­na­ta va­paas­ti tä­män tai­det­ta oma­na vi­su­aa­li­se­na läh­tö­koh­ta­naan.

– Ei­hän täl­lais­ta ti­lan­net­ta, jos­sa ar­vos­te­tun tai­tei­li­jan töi­tä saa käyt­tää jopa lai­noi­na, juu­ri tule vas­taan.