Tei­ja Pii­pa­ri

Mar­jo Seki pyy­tää tart­tu­maan kak­sin kä­sin pik­ku­rui­seen oc­ho­ko-kup­piin ja kaa­taa kir­kas­ta juo­maa.

Ja­pa­ni­lai­sen kan­sal­lis­juo­man, sa­ken, tar­joi­lu­e­ti­ket­ti on hy­vin tark­ka, hän sa­noo.

– Sa­ke­kup­pia tu­lee pi­tää tie­tyl­lä ta­val­la ja sa­kea ei kaa­de­ta suo­raan pul­los­ta vaan ai­na sa­ke­kaa­ti­mes­ta, pos­lii­ni­ses­ta ka­pe­a­kau­lai­ses­ta tok­ku­ri-ni­mi­ses­tä as­ti­as­ta, hän oh­jeis­taa.

Sa­kea ei myös­kään kaa­de­ta it­sel­le, jo­ten Seki jät­tää oman oc­ho­kon­sa tyh­jäk­si ja las­kee tok­ku­rin ta­kai­sin pöy­däl­le.

Saken tarjoiluetiketti on tarkka, sanoo Marjo Seki kädessään saketarjotin.

Mar­jo Seki, 67, tun­tee Ja­pa­nin ja ja­pa­ni­lai­sen kult­tuu­rin. Hän asui Ja­pa­nis­sa 20 vuot­ta ja toi­mi siel­lä muu­ta­man vuo­den myös ra­vin­to­loit­si­ja­na. Sit­tem­min ko­ti­maa­han­sa pa­lan­nut ja nyt vii­den vuo­den ajan Kou­vo­las­sa asu­va Seki opet­taa työk­seen ja­pa­ni­lai­sen ruo­an val­mis­tus­ta eri puo­lil­la Suo­mea.

Kos­ka sake, rii­si­vii­ni, on kor­vaa­ma­ton osa ja­pa­ni­lais­ta ruo­kaa ja yk­si keit­ti­ön pe­rus­maus­teis­ta, jär­jes­tää Seki myös sa­ke­kurs­se­ja, joi­hin kuu­luu sa­ke­tas­ting sekä eri sa­ke­laa­duil­le so­pi­vat pik­ku­pur­ta­vat, ot­su­ma­mit. Ke­vääl­le on buu­kat­tu­na kurs­se­ja mm. Kot­kaan ja Kou­vo­laan.

Li­säk­si Seki on kir­joit­ta­nut usei­ta Ja­pa­niin liit­ty­viä kir­jo­ja. Seu­raa­vak­si on suun­nit­teil­la teos, joka kes­kit­tyy pel­käs­tään sa­keen ja ot­su­ma­miin.

Marjo Seki kävi viimeksi Japanissa viime kesänä. Kotiin on kertynyt sakea ja erilaisia tarjoiluastioita.

Mar­jo Seki on ase­tel­lut pöy­däl­le tok­ku­rei­ta ja kup­pe­ja, sekä Ja­pa­nis­ta ja Suo­men Al­kos­ta os­ta­mi­aan sa­ke­pul­lo­ja. Tar­joi­lu­va­tei­hin hän on val­mis­ta­nut pien­tä pur­ta­vaa.

– Ha­lu­at­ko haa­ru­kan vai on­nis­tuu­ko pui­koil­la? hän ky­syy huo­leh­tien vie­raas­taan.

On ai­ka mais­taa en­sin sa­kea, jon­ka olen va­lin­nut huo­neen­läm­pöi­se­nä. Hmm., hy­vin mie­to maku, ei siis has­sum­paa. Pui­koil­la suu­hu­ni tai­tei­le­mat ot­su­ma­mit an­sait­se­vat omat kii­tok­sen­sa: kyl­lä on hy­vää!

Sake on jous­ta­va juo­ma, kos­ka sen voi tar­jo­ta eri läm­pöi­se­nä, Seki ker­too. 37–38-as­teis­ta ku­vail­laan pos­ken­läm­pi­mäk­si, 15-as­teis­ta kuk­ka­vii­le­äk­si, hän suo­men­taa ja­pa­ni­lai­sia ni­miä. 5-as­tei­nen on lu­mi­vii­le­ää, 0-as­tei­nen rän­tä­sa­teis­ta.

– Ja­pa­nis­sa fluns­sa­lääk­kee­nä käy­te­tään 70-as­teis­ta sa­kea, jo­hon on li­sät­ty raa­ka ka­nan­mu­na ja so­ke­ria. Ei ole hy­vää, olen mais­ta­nut, Seki myön­tää ja nau­raa.

Saken kanssa syödään pikkupurtavia, otsumameja. Pöydässä rapusalaattia, papukimpiraa sekä jauhelihaa ja tofua misokastikkeella.

Ja­pa­nis­sa sana sake tar­koit­taa sekä al­ko­ho­lia ylei­ses­ti et­tä rii­si­vii­niä. Rii­si­vii­niä kut­su­taan­kin myös ni­mel­lä ni­hons­hu eli Ja­pa­nin al­ko­ho­li. Sa­ken al­ko­ho­li­pi­toi­suus on 14–17 pro­sent­tia. Kyse on siis vii­nis­tä, ei vii­nas­ta niin kuin Suo­mes­sa ylei­ses­ti luul­laan, Seki pai­not­taa.

Sake val­mis­te­taan isois­ta rii­sin­jy­vis­tä käy­mis­me­ne­tel­mäl­lä. Juo­man luo­ki­tus ei mää­räy­dy rii­si­la­jik­keen vaan rii­sin­jy­vän hi­on­ta-as­teen mu­kaan. Ma­kuun vai­kut­ta­vat li­säk­si vesi, maa­pe­rä, jos­sa rii­si on kas­va­nut, la­ji­ke, pa­ni­mo­mes­ta­rin luon­ne ja hii­van laa­tu.

– Val­mis­tuk­ses­sa rii­sin­jy­vät kiil­lo­te­taan ja niis­tä hi­o­taan kuo­ri­o­sa pois. Sake on sitä laa­duk­kaam­paa mitä pie­nem­pi osa rii­sin­jy­väs­tä on käy­tet­ty. Kaik­kein hie­noim­mis­sa laa­duis­sa jy­vän ydin­tä on jäl­jel­lä vain 30 pro­sent­tia.

Sa­kea teh­dään noin 660 mil­joo­naa lit­raa vuo­des­sa eli noin 5,3 lit­raa yh­tä ja­pa­ni­lais­ta koh­den, Seki ker­too. Juo­maa ra­kas­ta­vat var­sin­kin van­hem­mat ih­mi­set.

– Nyt Ja­pa­nis­sa ol­laan huo­lis­saan, et­tei­vät nuo­ret juo sa­kea enää niin pal­joa kuin ai­em­min. Ul­ko­mail­la sake on kyl­lä nou­sus­sa.

Eri sakelaaduille on omat sopivat pikkupurtavansa.

Ja­pa­nis­sa sa­ken sa­no­taan ole­van yh­dys­si­de ih­mi­sen ja ju­ma­lien vä­lil­lä, Mar­jo Seki ker­too.

– Sik­si sen juo­mi­nen on hy­vin tär­keä osa mo­nis­sa se­re­mo­ni­ois­sa, ku­ten häis­sä, hau­ta­jai­sis­sa ja har­jan­nos­ta­jai­sis­sa.

Hau­ta­jai­sis­sa an­ne­taan yleen­sä vie­rail­le pie­ni sa­ke­pul­lo lah­jak­si. Hää­pa­rit taas si­ne­töi­vät avi­o­liit­ton­sa juo­mal­la sa­kea vuo­ro­tel­len kol­me ku­laus­ta kol­mes­ta eri ko­koi­ses­ta ku­pis­ta.

– Ja­pa­nis­sa kol­me on yk­si on­nea tuo­va luku, ja kun sen ker­too kol­mel­la, on­ni tie­tys­ti kol­min­ker­tais­tuu.

Seki it­se naut­tii sa­ken­sa yleen­sä vie­rai­den kans­sa ja jos­kus myös il­ta­mys­sy­nä.

– Jos uni ei mei­naa tul­la, pari suul­lis­ta hi­taas­ti nau­tit­tu­na aut­taa mi­nua nu­kah­ta­maan.

Ju­tus­sa on hyö­dyn­net­ty Mar­jo Se­kin kir­jaa Ma­ku­mat­ko­ja Ja­pa­niin (Avi­a­dor 2024).