55 vuotta kansantanssin iloa ja perinteitä
Virolahden perinteinen luontotapahtuma tulee jälleen
Hämärän tansseja Kotkan Runoklubilla
Poliisi varoittaa niin sanotuista toimitusjohtajahuijauksista – Etelä-Kymenlaaksossa jo kolme petosta lyhyen ajan sisällä
Vasemmiston vappu on tehty marsseista, puheista, makkarasta ja munkeista
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Kotkan Ristinkalliossa sijaitseva K-Market avaa uudistuneena
Jos sää sallii, viikonloppuna Kouvolassa näkee Itäradan ilmakuvauksia tekevän lentokoneen
Eduskuntavaalien ehdokaslistat täyttyvät Kymenlaaksossa
Asukkailta kysytään ehdotuksia merellisestä Kotkasta
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Kiinteistöillä elinvoimaa Kotkaan
Arjan voitto nivelrikosta
Kotkan Kansantanssijoiden ryhmiä esiintymässä Karjalaisen Nuorisoliiton kevätpäivillä Kouvolassa maaliskuussa 2026. Kuva: Martta Tiainen-Debroek.
55 vuotta kansantanssin iloa ja perinteitä
Kotkan Kansantanssijat ry juhlii 55-vuotista taivaltaan Karkelot -konsertissa toukokuussa Kulttuuritalo Kyminsuussa. Seura sai alkunsa Kotkan Työväenopiston tanhupiiristä vuonna 1971, kun innokas tanssijajoukko halusi harjoitella enemmän, esiintyä ja viedä suomalaista kansanperinnettä maailmalle. Kolmentoista aktiivin perustama seura toimii tänäkin päivänä vireästi.
Karkelot -konsertissa esiintyvät seuran neljän ryhmän lisäksi Haminan Karjalaisten Nuorten Metku-kansantanssiryhmä ja Kymenlaaksolainen Sildu-kokoonpano. Kansanmusiikista juhlassa vastaavat Tradivaara yhtye sekä Saija Hostikan kokoonpano.
– Juhlimme seuran syntymäpäivien lisäksi konsertissa sitä, että Kymenlaakson aktiiviset kansantanssi- ja musiikkiharrastajat nauttivat esiintymisestä ja tekemisestä yhdessä. Meidän harjoituksissa käy harrastajia myös Haminasta ja Pyhtäältä. Lisäksi viime syksynä kouvolalainen Maiju Laurila perusti ryhmän, jossa tanssijoita on eri puolelta Kymenlaaksoa. Konsertissa näemme myös heidän esityksensä, sanoo seuran puheenjohtaja Jaana Kataja tiedotteessa.
Seura tarjoaa tanssin iloa kaikenikäisille ja tutustuttaa kotkalaisia suomalaisiin kansantansseihin, -musiikkiin, kansanperinteisiin ja kansallispukuihin. Viikoittain harjoitellaan muun muassa polkkaa, jenkkaa, katrilleja, valssia ja muita perinteisiä tansseja, mutta välillä tanssimiseen tuodaan mukaan myös uutta tässä päivässä mukana elävää kansanperinnettä. Harjoituksia järjestetään Mussalon Saaripirtillä eri ikäryhmille – aina perheen pienimmistä oman aikuisensa kanssa yhdessä tanssivista Vipeltäjistä reippaisiin aikuistanssijoihin Sitnakoihin.
– Kotkan Kansantanssijoille ylisukupolvinen yhdessä tekeminen ja se, että kaikki mahtuvat mukaan tanssimaan, taustasta tai iästä riippumatta, on tärkeä osa yhteisöllistä tanhuharrastusta, seuran kansantanssiohjaaja Anni Mäkinen kertoo.
Konsertin järjestämiseen on saatu avustukset Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiöltä ja kulttuuriavustus Kotkan kaupungilta.
Karkelot -konsertti Kulttuuritalo Kyminsuussa Kotkassa lauantaina 9. toukokuuta kello 15–17. Lapset pääsevät sisään ilmaiseksi. Kansantanssi- ja musiikkijamit Sam’s Pubissa Kotkassa saman päivän iltana kello 18–20. Vapaa pääsy. K-18.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.