Anjalassa ja Voikkaalla torjutaan vieraskasveja talkoilla
Missä ammut on?
Kansanmusiikki raikaa Kymenlaaksossa
Kädet saveen ja kuplivaa lasiin
Wiipurintien markkinat vie jälleen keskiajan tunnelmiin
Tapio Heino jäi eläkkeelle mutta ei vielä kiikkustuoliin
K-Market Hovinsaari saa uuden kauppiaan
Keskikosken museosillan painorajoitus Kouvolassa muuttuu
Mielipide: Presidentti ja Pride
Työ Kymenlaakson luonnon eteen toi ympäristöpalkinnon
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Kiinteistöillä elinvoimaa Kotkaan
Arjan voitto nivelrikosta
Paikallista terveydenhuoltoa suurella sydämellä!
Monikanavaista mainontaa
Mielipide: Onko sisäisellä tutkimuksella tarkoitus peitellä jälkiä?
Luottamushenkilöiden samoin kuin viranhaltijan tulisi tuntea toimintaansa ohjaavat lainsäännökset. Jollei näin ole niin varsin varmaa on, että hakataan päätä seinään ja asiat tulee vaikeasti hoidettavaksi. Hyvä esimerkki on Kouvolan veden hallituksen toilailu ja omistajan reagointi asiaan.
Todennäköistä on, että Kouvolan veden hallitus on erottanut toimitusjohtajan näkemättä kirjallista dokumenttia erottamiseen johtavista syistä ja näin esittänyt epäluottamusta toimitusjohtajaa kohtaan. Tosin ei ole voinutkaan nähdä koska sitä ei ole olemassa. Ennen tällaista toimintaa kutsuttiin muiluttamiseksi.
Kouvolan veden hallituksen toiminta ei kaikin osin noudata hyvää hallintotapaa, puheenjohtaja on esittänyt erottavansa yhden hallituksen jäsenen, tarkoittaako tämä sitä, ettei hän jatkossa kutsu ko. jäsentä enää kokoukseen. Yhtiön hallituksen jäsenet valitsee yhtiökokous, kyseinen menettely puheenjohtajalta on osakeyhtiölain vastainen. Omistajan on korkea aika puuttua omistamansa yhtiön toimintaan.
Melko härskiä toimintaa ja hallituksen jäsenen asemavaltuuksien väärinkäyttöä on, jos ja kun yhtiön hallituksen jäsenellä on liiketoimintaa yhtiön kanssa, jonka hallituksen jäsenenä hän on. Tällainen toiminta on lainvastaista ja moitittavaa, liiketoiminta tekee hallituksen jäsenen toimintakelvottomaksi kyseiseen hallitukseen. On ilmennyt seikkoja, jotka antavat myös epäillä, että yhtiön salassa pidettäviä asiapapereita luetutetaan lakimiehellä, jolla ei ole virallista yhteyttä omistajaan eikä yhtiöön.
Kaupunginjohtaja on tehnyt viranhaltijapäätöksen sisäisestä tutkinnasta, tosin yhtiön tekemiin päätöksiin ei kaupunginjohtajalla ole mahdollisuus puuttua kuin yhtiökokouksen kautta, koska ei ole selvinnyt miten sisäinen tutkimus toteutetaan ja mitä asioita tutkitaan, niin herää epäilys, että onko tarkoitus ainoastaan peitellä jälkiä. Näin se kuitenkin näyttää koska on puhuttu kevyestä tarkastuksesta, jossa ilmeisesti todetaan, että kaikki on mennyt hyvin, niin kuin Kouvolassa on tapana.
Viimekädessä omistaja on vastuussa omistamansa osakeyhtiön toiminnasta, joten asiassa on turvattava yksittäisen henkilön oikeusturvasta ja kaupungin edut, ettei kaikesta osumattomuudesta koidu lisäkustannuksia kuntalaisille.
Anssi Tähtinen
Kuusankoski
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.