Anjalassa ja Voikkaalla torjutaan vieraskasveja talkoilla
Missä ammut on?
Kansanmusiikki raikaa Kymenlaaksossa
Kädet saveen ja kuplivaa lasiin
Wiipurintien markkinat vie jälleen keskiajan tunnelmiin
Kouvolan kaupunki tarkistaa kiinteistörajoja ja rajamerkkejä
Tapio Heino jäi eläkkeelle mutta ei vielä kiikkustuoliin
K-Market Hovinsaari saa uuden kauppiaan
Kotkassa maan kolmanneksi parhaat hampurilaiset – Kouvola sijalla viisi
Kylillä ovat taas ovet avoinna – Kymenlaaksossa noin 30 tapahtumaa
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Kiinteistöillä elinvoimaa Kotkaan
Arjan voitto nivelrikosta
Paikallista terveydenhuoltoa suurella sydämellä!
Monikanavaista mainontaa
Annika Nurmiranta harrastaa liikuntaa istumatyön vastapainona.
Kuvat: Veli-Pekka Kelloniemi
Kolmannen polven taksikuski Annika Nurmiranta sai kunniamaininnan
Tällaisin kommentein sai Annika Nurmiranta, 25, kunniamaininnan Suomen Taksiliitto ry:n Vuoden Taksiammattilainen -äänestyksessä.
Toimitus testaa: Volvon uusi katumaasturi on äärimmilleen pelkistetty
Ensimmäiset suomalaiset asiakkaat pääsivät tammikuun lopussa Volvon uuden täyssähköisen EX30-katumaasturin rattiin.
Etanolimuunnossarja asennetaan auton moottoritilaan.
MEDIAKUVA
Ympäristöystävällisempää autoilua – Bensalla kulkevat autot on mahdollista muuttaa myös etanolikäyttöisiksi
Ympäristöystävällisempää autoilua – Bensalla kulkevat autot on mahdollista muuttaa myös etanolikäyttöisiksi
Haminan Veikon Koneen kauppias Julius Utriainen neuvoo pelitelevision valinnassa.
Veli-Pekka Kelloniemi
Pelaaminen edellyttää TV:ltä ominaisuuksia
Uusimman PlayStation tai Xbox -pelikonsolin hankkiminen voi edellyttää samalla myös television päivittämistä, jotta konsolin kaikista ominaisuuksista voisi nauttia.
– Jos ei pidä puun väristä, niin sitten tämä kohde ei sovi, naurahtaa, OP Kodin kiinteistönvälittäjä Mika Horto.
Veli-Pekka Kelloniemi
Vuoristomajatunnelmaa merenrannalla – Harvoin tulee tällaista vastaan, toteaa Mika Horto
Asuntomarkkinoille tulee myyntiin välillä hieman erikoisempiakin omakotitaloja. Yksi sellainen löytyy Kotkan Mussalosta golf-kentän takaa.
Testauskoordinaattori Lari Takanen pitelee pelkät jalka-anturit omaavaa edullisempaa älyvaakaa. Sen edessä olevassa ammatitason laitteessa on myös käsianturit.
Veli-Pekka Kelloniemi
Toimitus testaa: Voiko edullisen älyvaa’an tuloksiin luottaa?
Älyä löytyy nykyisin lähes jokaisesta kodin elektronisesta laitteesta, niin myös vaa’asta. Perinteiseen vaakaan verrattuna älyvaa’at lupaavat parhaimmillaan lähes terveysalan yritysten tarjoamien kehonkoostumusmittausten veroista informaatiota itsestä, vaikka ne maksavat edullisimmillaan vain muutaman kympin.
ADOBE STOCK
”Kaikki pääsevät pelaamaan”
Rantalentopallossa yhdistyvät lentopallon intensiteetti ja hiekkarannan rento tunnelma. Nopeatempoinen peli tarjoaa hyvää liikuntaa pelaajille ja on samalla viihdyttävä yleisölle.
Jatta Valkeinen ja Henrik Herrala tarkastavat Polkan kasvua.
Veli-Pekka Kelloniemi
”Suosituin lajike on Polka”
– Juhannukseksi on jo sitten luvassa reilusti mansikkaa, lupaa Joenrannan Mansikkapaikan yrittäjä Henrik Herrala.
Jarmo Korhonen pitää Ellillä noin 18 solmun matkanopeutta. – Tämä nousee aivan pintaan. Tämä on täysin liukuva, hän toteaa.
Harri Mannonen
Jarmo Korhonen on kokenut veneilijä
– Asuimme Ristinkalliolla, mutta isä hommasi veneen. Se oli tasaperä puuvene, moottori oli viisiheppainen Terhi.
Riitta Tervo ja Joni Engström matkan kääntöpisteellä Santalahdessa.
Veli-Pekka Kelloniemi
Riitta Tervo,66, pääsi viimein moottoripyörän kyytiin
Riitta Tervo,66, on haaveillut moottoripyöräkyydistä siitä lähtien, kun hän romutti mopoikäisenä Solifer-menopelinsä ja sai isältään täyskiellon pärinäpyöriin.
Veli-Pekka Kelloniemi
KOLUMNI: Miksi hylkäsin letkuimurin ja päädyin omistamaan viisi imuria
Sähköiset varsi-imurit ovat olleet markkinoilla vasta jonkin aikaa, mutta ne ovat jo kasvattaneet suosiotaan perinteisten sähköjohdollisten imureiden rinnalla.
Mikko Perälän auto on talvet omassa hallissa.
Veli-Pekka Kelloniemi
”Noin 500 hevosvoimaa löytyy” – Plymouth Duster on ns. köyhän miehen muskeliauto
– Tässä on pikkulohko V8 -moottori remmiahtimella. Tilavuudeltaan kone on 360 kuutiotuumaa eli 5,9 litraa, kertoo Myllykoskella asuva Mikko Perälä.
Leena Hovin mukaan liikkeessä tehdään tilauskimppujen ohella myös ns. viikkokimppuja.
Kuvat: Veli-Pekka Kelloniemi
Pihatyöt voi myös ulkoistaa
– Koko takapihan nurmikkoa ei tarvitse jättää leikkaamatta, vaan vain osa, kertoo Taimimyymälä Kesäheinän yrittäjä Leena Hovi. – Pienelläkin niityllä on merkitystä, sillä monen pihan niityt ovat kaikki yhdessä hyödyllisiä pölyttäjille.
Lauri Halonen on kiidattänyt menopelinsä mukaan sarjan kärkikahinoihin.
Veli-Pekka Kelloniemi
Lauri Halonen on Suomen nuorin rallikuski
Kouvolan Eskolanmäen yläkoulun seitsemännellä luokalla oleva, vasta 13-vuotias Halonen on tällä hetkellä Suomen nuorin rallikuski.
Hissi, torkkupeitto ja patsaan etumus – Toimitus kävi kiertämässä Eduskuntatalon nähtävyydet
Tämä on se paikka, jonne huhtikuussa pidettävien eduskuntavaalien ehdokkaat himoitsevat, Eduskuntatalo.
Sanna Liljeqvist on Kouvolan Yhteislyseon rehtori.
Veli-Pekka Kelloniemi
”Painotteisista linjoista lisämotivaatiota” – Lukiot kilpailevat oppilaista tarjoamalla erilaisia lisäopintoja
”Painotteisista linjoista lisämotivaatiota” – Lukiot kilpailevat oppilaista tarjoamalla erilaisia lisäopintoja
178-senttinen Lauri Kuparinen hämmästelee netissä miehiä etsivien naisten yleistä yli 180 sentin pituusvaatimusta. - Itselläni jää ne kriittiset pari senttiä puuttumaan ja kasvukäyrä on tainnut omalta kohdaltani jo tasaantua.
”Harvalla tarkkoja ulkonäkökriteereitä”
Kotkasta ponnistanut Lauri Kuparinen, 35, on yksi kansainvälisille markkinoinelle tähtäävän deittisovellus Lovenan perustajista.
-Tutustuimme Erkin kanssa, kun olin kansakoulun toisella luokalla ja hän tuli luokassa viereeni istumaan. Naimisiin menimme vuonna 1953, Airi Viitanen kertoo. Erkki Viitanen sai joulukuun alkupuolella sattuneesta vaarallisesta kaatumisesta käsivamman ja pahat mustelmat kasvoihinsa.
Kuvat: Ulla-Maija Sievinen
Airi Viitanen muistelee usein joulua 1939, jonka perhe vietti evakossa
Se oli Hugo-sedän pienelle tytölle antama joululahja, pieni kirkkaanpunainen rahapussi, joka oli tehty pegamoidista eli tekonahasta.
Maasturimaisesti muhkea, nelivetoinen Cupra Formentor 2.0 taipuu moneen käyttöön vaativissakin olosuhteissa.
Kai-Pekka Vesalainen
Koeajo: Cupran takapenkillä istuu herraskaisesti
Cupra Formentor 2.0 DSG 4Drive on mainiona ajettavana ja sisätiloiltaan jopa edustuskäyttöön riittävänä erinomaisen tyylikäs kokonaisuus. Monikäyttöisyyttä tuo kahdessa osassa kallistuva takaselkänoja, mikä mahdollistaa kookkaiden pakettien kuljetuksen. Merkittävin ominaisuus Formentorissa on nelivetojärjestelmä, joka vastaa vaativiin vetotarpeisiin ja tieolosuhteisiin.
Toimitus testasi VR-lasit – Joko on aika sukeltaa virtuaalitodellisuuteen?
Voisiko VR-lasit olla tämän joulun hittituote? Kaikki ovat nähneet YouTubesta varoittavia – joskin hulvattoman hauskoja – esimerkkejä virtuaalitodellisuuden vaaroista, kun ihmiset hyppäävät tai juoksevat VR-lasit päässään päin seinää. Sen täytyy tarkoittaa vain sitä, että kokemus on todella aidon tuntuinen, kun reaalimaailma unohtuu täysin.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.