Kymen Seudun Osuuskaupalta
ylijäämänpalautusta 11,4 miljoonaa euroa
On se aika vuodesta, kun harrasteajoneuvojen kausi starttaa
Kouvolan ammattiopisto mukana valtakunnallisessa kokeilussa
Lapsiperheitä kutsutaan luontoon Kouvolassa – sunnuntaina voi bongailla lintuja
MLL Jaalan paikallisyhdistys on tukenut lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia jo sata vuotta
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Kotkan Ristinkalliossa sijaitseva K-Market avaa uudistuneena
Jos sää sallii, viikonloppuna Kouvolassa näkee Itäradan ilmakuvauksia tekevän lentokoneen
Asukkailta kysytään ehdotuksia merellisestä Kotkasta
Eduskuntavaalien ehdokaslistat täyttyvät Kymenlaaksossa
Paikallinen kauppa pärjää – Veikon Kone luottaa palveluun
Uudistunut Autokamu avaa ovensa Korialla
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Kiinteistöillä elinvoimaa Kotkaan
Arjan voitto nivelrikosta
Kouvolan Urheiluakatemiaan haki 75 urheilijaa
Kouvolan Urheiluakatemiaan haki lukuvuodelle 2020–2021 yhteensä 75 urheilijaa, 20:stä eri lajista. Hakijoita oli Kouvolan seudun ohella myös Loviisasta, Kotkasta ja Haminasta.
– Hakijoita oli tässä vaiheessa kolme enemmän kuin viime vuonna, toteaa akatemiajohtaja Timo Pahkala.
Akatemiatoiminnan piiriin on pyrkimässä myös uusia lajeja, jotka ovat brasilialainen jujutsu, squash ja esteratsastus. Lajeista eniten hakemuksia tuli jääkiekosta, 16.
– Akatemiavalintaprosessi etenee siten, että huhti-toukokuussa pidetään lajipalavereita, joissa akatemiavalmentajat pisteyttävät hakijat. Pyydämme lisäksi tarvittaessa lausuntoja myös urheilijoiden lajiliitoilta. Touko-kesäkuun vaihteessa saadaan peruskoulun päättötodistusten lukuaineiden keskiarvot kouluilta, Pahkala sanoo.
Kun hakijoiden kokonaispistemäärät ovat selvillä, niin akatemian johtoryhmä päättää 50 uuden urheilijan valinnasta. Valintapäätökset tulevat kirjeitse kotiin kesäkuun puolen välin jälkeen.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.